Miten ja miksi minusta tuli yrittäjä?

Alku.
Haluaisinpa aloittaa tämän kirjoittamalla, että tiesin jo alle kouluikäisenä syntyneeni yrittäjäksi, että tunsin kutsumukseni laskiessani naapuruston mukuloiden karkkirahoja. Valitettavasti tämä haavekuva ei pidä lainkaan paikkaansa. Kompuroin monenlaisissa työpaikoissa ja ideologioissa vastustaen vapaan kysynnän ja tarjonnan markkinataloutta viimeiseen asti, ennen kuin lopulta ymmärsin omaa parastani ja perustin yrityksen.

Myös isäni on yksityisyrittäjä, katsottuani vierestä isukkini taistoa koko nuoruuteni, (johon kuului myös 90-luvun lama), päätin ettei ikinä ainakaan tuota. Keksiluokkaisena kakarana valitsin itselleni jotain luovaa ja opiskelin musiikkia. Vannomatta paras, myöhemmin tulin huomaamaan, ettei luovuuden ja yrittämisen yhdistäminen ollutkaan niin utopistista tai kaupallisuus tuhoavaa, kuin nuoruuteni vimmassa julistin.

Jatka lukemista Miten ja miksi minusta tuli yrittäjä?

Viikkokirje viikolla 13, 2012

Maanantaina 26.3. otettiin osaa Metropolian viestinnän koulutusohjelman työelämälähtöisyyden kehittämiseen. TKI-toiminta, ja etenkin Vyyhtimäinen, työelämäsuuntautunut projekti, on tehokas keino työelämävuoropuheluun.

Tiistaina 27.3. pidettiin pienti tilannepalveri Hubin ja Metropolian kesken. Palaverimuistio löytyy wikistä.

Jatka lukemista Viikkokirje viikolla 13, 2012

Lautapelien mahdollisuudesta yhteistoiminnallisuuden lisääjänä

Peleillä on kumma kyky koukuttaa ja kutitella. Ainakin minua ja juuri oikealla tavalla. Väitän, että useimmilla ihmisistä on myötäsyntyinen halu kilpailla, pelata ja leikkiä. Kun yhdistetään teatteri-ilmaisun ohjaaja, lautapelit ja yhteisö ongelmatilanteessa, saadaan aikaiseksi mitä mainioin soppa kaikkia niitä! Kilpailutilanteessa ylitämme itsemme. Leikkiessä unohdamme järjestetyn tilanteen, jossa olemme. Pelatessamme meitä ohjaavat säännöt, joiden puitteissa on helppo ja turvallista toimia. Rajat ruokkivat luovuutta!

Mikä olisi lähempänä soveltavaa teatteria kuin lautapelinä pelattu kaupunginosayhdistysten yhteistyö? Susanna Snellmanin kulttuurituotannon yamk:n lopputyö Vyyhtipeli on vastaus tähän. Keväästä alkaen vetämässäni livepelissä tarkoituksena on saada kaupunginosayhdistykset lähestymään toisiaan, oppimaan ja jakamaan toisilleen tietotaitoa sekä resursseja. Ja tietysti pitämään hauskaa! Pelaamaan haluttaisiin saada etenkin yhdistykset, jotka ovat tottuneita toimimaan yksin ja jotka ovat eniten avun tarpeessa. Pelaamisen olisi tarkoitus auttaa juuri tämän dialogin ja kontaktin löytymisessä, ainakin kahden yhdistyksen välille.

Jatka lukemista Lautapelien mahdollisuudesta yhteistoiminnallisuuden lisääjänä

Mielenkiintoinen luentosarja taiteilijan ammatissa selviämisestä

29.3 Haaga-Helian toimipisteessä, ratapihantie 13, Helsinki

Osuuskunta – monille tuntematon tapa toimia

 AIKATAULU:

16.00–17.30

Toiminnanjohtaja Nina Toppila, Osuuskunta Forum Box
Toimitusjohtaja Sami Karhi, Pellervo-seura

 17.30–17.45 

Tauko

17.45–19.00  Case-esimerkkejä:

Galleria Huuto, toiminnanjohtaja Henni Oksman
Musiikkiteatteri Kapsäkki, teatterinjohtaja Reetta Ristimäki

Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille.

Ilmoittautuminen ke 28.3. mennessä: alexandra.raikkonen(a)artists.fi

Luentosarja jatkuu huhtikuussa.


 


 

Yhteistoiminnallisuutta ruohonjuuritasolla

Teatteri-ilmaisun ohjaaja Veli-Pekka Koho ja nuori näyttelijän alku Jenna ennen esityksen alkua

Olin eilen seuraamassa Pitäjänmäellä toimivan nuorten Miks-ryhmän valmistamaa huikeaa teatteriesitystä nimeltä Karkauspäivä. Mielenkiintoiseksi esityksen seuraamisen teki se, että ryhmä oli valmistanut esitystään jo muutaman vuoden ajan itsenäisesti ja ryhmä koostui ala-asteen 4-6 luokkalaisista lapsista ja nuorista. Käsikirjoitus, lavastus, puvustus, valaistus ja äänisuunnittelu oli kokonaan esiintyjien itsensä käsialaa. Puhumattakaan hienosta kanttiinitarjoilusta.

Jatka lukemista Yhteistoiminnallisuutta ruohonjuuritasolla

Viikkokirje viikolla 12, 2012

Maanantaina 19.3. kokoustettiin projektiryhmän kesken. Paikalla olivat Metropolian, Helkan ja Hubin Vyyhti-ihmiset. Kokouksessa käsiteltiin mm. itsearivoinnin tuloksia ja yhteisen Vyyhti-vision rakentamista.

Iltapäivällä hiottiin edelleen Vyyhti-projektin siirtovaikutusseurannan yhtä osa-aluetta, eli seurantakyselyä koulutuksiin osallistuneille.

Tiistaina 20.3. valmistauduttiin tiiviisti keskiviikon Facebook-jumppakerhoon.

Jatka lukemista Viikkokirje viikolla 12, 2012

Ota seuraava askel sosiaalisessa mediassa

Kutsuimme Arabian alueen yrittäjät jälleen yhteisen aamiaispöydän ääreen viime tiistaina 13.3. Kokoonnuimme Aalto-yliopiston MediaFactoryn tiloissa. Kiitos suuri MediaFactoryn ja MediaLabin ystävälliselle henkilökunnalle aamiaisen mahdollistamisesta! Kurkistus saman alueen muiden toimijoiden työtiloihin on inspiroivaa. Suosittelen myös lämpimästi tutustumaan molempien koulutusten nettisivuihin. Sen verran mielenkiintoista toimintaa tuossa naapurissa on!

Aamiaiselle saimme vieraaksi sosiaalisen median asiantuntijan Helene Auramon, joka itsekin opiskelee MediaLabissa. Zipipopin toimitusjohtaja toimii myös bloggaajana ja on ollut perustamassa mm. tunnettua blogisivusto Indiedaysia.

Jatka lukemista Ota seuraava askel sosiaalisessa mediassa

Viikkokirje viikolla 11, 2012

Maanantaina 12.3. kehitettiin siirtovaikutuskyselylomaketta Vyyhti-koulutuksiin osallistujille ja oikoluettiin fasilitointi-mikrokirjaa. Yhteistoiminnan rakentajat – Kokemuksia fasilitoinnista -kirja alkaa olla viimeistä silausta vaille valmis.

Tiistaina 13.3. pidettiin toinen Vyyhti-yrittäjäaamiainen Aalto-yliopiston Media Factoryssa. Aamiaisen teemana oli sosiaalisen median hyödyntäminen yrityksen toiminnassa. Aiheen alustajana toimi Helene Auramo Zipipop Oy:stä.

Keskiviikkona 14.4. jatkuivat Sähköiset jumppakerhot Google Docs -ohjelmistopakettiin tutustumisen merkeissä. Työpajassa oli yksitoista osallistujaa ja varsin aktiivinen meininki. Erittäin toiminnallinen työpaja sai myös varsin myönteistä palautetta.

Torstaina 15.5. tehtiin esivalmisteluja ensi viikon Sähköiseen jummpakerhoon liittyen. Lähetettiin kutsut osallistujille ja kehitettiin visuaalista ilmettä.

Perjantaina 16.5. Jussi osallistui viestinnän koulutusohjelman TYHY-päivään, jossa paneuduttiin työyhteisön työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen kehittämiseen.

Viikkokirje viikolla 10, 2012

Maanantaina 5.3. suunniteltiin siirtovaikutustukimuksen yhtä osa-aluetta, eli kyselyä Vyyhti-koulutuksiin osallistuneille. Kysely suoritetaan aina n. 1,5-2 kuukauden kuluessa siitä, kun osallistujan käymä perehdytys tai koulutus on päättynyt. Tavoitteena on selvittää, onko toiminnasta ollut pysyviä vaikutuksia.

Jatka lukemista Viikkokirje viikolla 10, 2012

Vyyhtipelin noppaa heitettiin ensimmäistä kertaa!

Ennen ensimmäistä koepeliä käytiin lävitse pelin sääntöjä ja valittiin kummallekin joukkueelle pelinappulat.

Jo antiikin roomalaisetkin harrastivat noppapelejä ja ammattimaisimmat pelaajat saattoivat ansaita nopilla jopa omaisuuksia. Rahan sijasta lautapeli antaa siis pelaajalleen aivan toisenlaista pääomaa kuten ideoita ja porukkaan kuulumisen tunteen. Nykyihmiselle  lautapelit ovat mitä erinomaisin harrastus, sillä toisin kuin suurin osa tietokonepeleistä, lautapelit suorastaan kannustavat olemaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa.  Lautapelit ovat mitä mainioin keino lisätä yhdessä vietettyä aikaa mutta voiko lautapeliä käyttää työvälineenä? Voiko lautapelin avulla vaikkapa lisätä yhteistoiminnallisuutta eri toimijoiden välille?

Jatka lukemista Vyyhtipelin noppaa heitettiin ensimmäistä kertaa!