Vyyhdin superyrittäjäpäivä vahvisti verkostoja

Torstaina 19.4. Vyyhti-hanke oli mukana vahvistamassa yrittäjien verkostoja aamusta iltaan.

Aamu alkoi Alueellisella yrittäjäaamiaisella Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki -alueella. Kokoontumispaikkana oli deClub ja teemana kansainvälistyminen, josta alusti Helsingin Yrittäjien Jussi Iipponen. Paikalla oli viitisentoista alueella toimivaa yrittäjää.

Tilaisuudessa esiteltiin myös kaupunginosayhdistys Artovan monipuolista alueellista toimintaa. Aamun päätteeksi otettiin työstettäväksi kysymys, miten tärkeinä pidettyjä verkostotapaamisia jatkossa toteutetaan. Vyyhti on mukana verkoston kehittämisessä ja toiminnan edistämisessä toimintavuotensa 2013 loppuun saakka.

Jatka lukemista Vyyhdin superyrittäjäpäivä vahvisti verkostoja

Jälleen mukava aamun avaus!

Vanhassa tiilirakennuksessa Arabiassa sijaitsee inspiroiva jaettu työtila deClub. Torstaiaamuna 19.4. parikymmentä alueen yrittäjää kokoontui yhteisen aamiaspöydän ääreen Vyyhdin ja deClubin yhdessä järjestämälle yrittäjäaamiaiselle.

deClub on yhteinen työtila, josta luovan alan yrittäjä voi vuokrata työpisteen yrityksensä käyttöön. Samalla hinnalla saa jäsenyyden ja mahdollisuuden luoda suhteita muiden tilassa toimivien yrittäjien kanssa. Muut toimipisteet mahdollistavat myös mahdollisuuden kansainvälisiin yritysverkostoihin. Mielenkiintoinen uusi toimija Arabian alueella. Ja mikä parasta, huipputyyppejä asialla! Suosittelen tutustumaan! Käy lukemassa deClubin toiminnanjohtajan Taru Lehtosen haastattelu Arabianranta.fi sivustolta.

Jatka lukemista Jälleen mukava aamun avaus!

Viikkokirje viikoilla 14-15, 2012

Maanantaina 2.4. Vyyhti-toteuttajat Hub Helsinki ja Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka selvensivät omia yhteistyökuvioitaan. Odotettavissa on ainakin host-koulutustapahtuma kaupunginosayhdistystoimijoille.

Tiistaina 3.4. valmisteltiin kevään viimeistä Sähköistä Twitter-jumppakerhoa ja kirjattiin kokemuksia ajanhallintajumpasta.

Jatka lukemista Viikkokirje viikoilla 14-15, 2012

Sähköiset jumppakerhot vahvistivat some-lihaksia

Vyyhti-projektissa pyritään kehittämään uusia toimintamalleja luovan alan yrittäjyyden, yhteistoiminnallisuuden ja verkostoitumisen tueksi. Yksi keväällä 2012 pilotoitu perehdytysmalli on Sähköiset jumppakerhot -konsepti.

Jumppakerhot ovat kolmen tunnin mittaisia työpajoja, joissa perehdytään tarkasti rajattuun aiheeseen käytännönläheisesti, osallistujien tarpeita kuunnellen. Tavoitteena on, että jokainen osallistuja saa jumppakerhosta konkreettista tukea toiminnalleen tai vähintään havaitsee perehdytettävän aiheen omiin tarkoituksiinsa sopimattomaksi.

Jatka lukemista Sähköiset jumppakerhot vahvistivat some-lihaksia

VOL 2: Vielä hieman lautapelien mahdollisuudesta yhteistoiminnallisuuden lisääjänä

Lautapelien lisäksi rakastan listoja. Vietin muutaman unettoman yön hehkuttaessani hiljaa mielessäni pelejä ja niiden hyviä puolia. Koin siis tarpeelliseksi vielä kerran listata syyt sille, miksi lautapelit todella mahdollistavat yhteistoiminnallisuutta mielestäni. Listausjärjestys on satunnainen.

Jatka lukemista VOL 2: Vielä hieman lautapelien mahdollisuudesta yhteistoiminnallisuuden lisääjänä