Teatteriproggis ja seminaarituotanto ovat kuin serkuksia keskenään. Tämän totesin ennen h-hetkeä, jolloin olo oli kuin ennen ensi-iltaa teatterissa. Teatterissa olen ollut kokemassa kymmeniä enskareita niin ohjaajan kuin näyttelijänkin roolissa. Seminaarituottajana neitsyyteni vietiin virallisesti vasta viime viikolla ollessani osa Vyyhti-hankkeen lopputapahtuman pientä tuotantotiimiä.

Mitä yhtäläisyyksiä on näissä kahdessa serkuksessa?

1. Tiimin kokoaminen. Jokainen ohjaaja ja vastaava tuottaja tarvitsee ympärilleen osaavan tiimin. Tiimin kokoamiseen toivottavasti pääsee vaikuttamaan vastuuhenkilö itse, jolloin ensemble-työskentely mahdollistuu parhaiten.

2. Molemmista on hyvä rakentaa alusta alkaen tarkka aikataulu, jossa näkyvät deadlinet, tehtäväjako jne.

3. Sekä esityksestä että seminaarista on olennaista olla olemassa käsikirjoitus, joka on runko ”esitykselle”. Runkoa lähdetään muokkaamaan tarpeen mukaan. Dramaturgian hiomiseen kannattaa käyttää aikaa!

4. Esiintyjät ovat tärkeä kiinnitys sisällön muodostamisessa sekä markkinoinnissa. Kenet haluan ehdottomasti mukaan? Kuka tai ketkä ovat vetonauloja?

5. Markkinointi ja tiedotus ovat tuotantojen ytimessä, että paikalle saadaan yleisöä.

6. Budjetissa pysyminen. Mitä pienempi budjetti, sitä enemmän kekseliäisyyttä tarvitaan.

7. Kiire ennen h-hetkeä, jännitys, paniikki.

8. Krapula. Henkinen ja/ fyysinen. Miten tästä eteenpäin? Tyhjyyden tunne. Tunne siitä, että kukaan ei tarvitse minua. Apua, aikataulu on tyhjä!

9. Jälkipuinti on tärkeätä. Mitä opittiin? Miten kehityin? Mitä seuraavaksi?

10. Uusi proggis, uusi tuotanto. Sama alkaa alusta.

Tuotantokrapulasta edelleen kärsien,

Sanna