Yhteisömanagerin taidot

Tämä blogimerkintä on osa Vyyhti-projektin yhteisömanagerointiin liittyvää raportointiosuutta. Blogin kautta raporttia työstetään yhteisömanageroinnin mukaisesti. Toisin sanoen kommentit, vinkit ja kehitysehdotukset ovat tervetulleita.


Leijat

Mitkä ovat ne taidot ja valmiudet, joita Vyyhti-projektissa toteutetun yhteisömanageroinnin toteuttajalla olisi hyvä olla? Jos projektin kaikki yhteisömanagerointi olisi yhden ihannehenkilön vastuulla, hallitsisi hän ainakin seuraavat asiat:

Välineosaaminen ja tekniset taidot

Yhteisömanagerin toimintatapojen sujuva hyödyntäminen edellyttää laaja-alaista osaamista käytettävistä välineistä ja verkkopalveluista. Yhteisömanagerin olisi hyvä olla kiinnostunut verkon kehityksestä ja ilmiöistä, uusista palveluista ja mahdollisuuksista. Julkaiseminen kannalta olisi hyvä osata jonkin verran verkkosivujen toteuttamista HTML:n ja CSS:n avulla. Tästä on paljon hyötyä omassa julkaisutoiminassa, esimerkiksi YouTubessa julkaistun videon upottamisessa osaksi blogimerkintää. Lisäksi olisi hyvä hallita sellaisia perustaitoja kuten hakukoneiden tehokas käyttö, syötteiden hyödyntäminen, pilvipalvelujen periaatteet ja hyödyntäminen, wikin toiminta-ajatus ja soveltaminen, blogien periaatteet jne. Yksittäisiä työkaluja ja välineitä voisi luetella paljonkin, mutta ainakin seuraavien palvelujen sujuva käyttäminen ja tarkoituksenmukainen hyödyntäminen olisi toivottavaa: Facebook, Twitter, Yammer, Google+, Pinterest, Storify, Google Drive, SlideShare, WordPress-blogialusta, Mediawiki, Confluence-wikialusta, YouTube, Vimeo, Flickr sekä jokin syötteenlukija (esim. Feedly tai The Old Reader).

Tiedon seuraaminen

Projektiin ja projektin toimintakenttään liittyvän tiedon seuraaminen verkossa on yhteisömanagerin keskeistä osaamista. Hän seuraa projektin kannalta tärkeitä uutislähteitä, verkkojulkaisuja ja tapahtumia ja kertoo niistä muille projektitoimijoille. Hän seuraa projektin omien verkkokanavien aktiivisuutta ja reagoi kyselyihin ja kommentteihin. Keskeisiä taitoja tiedon seuraamiseen liittyen ovat syötteenlukijan hyödyntäminen ja eri palvelujen ilmoitusasetusten hallinta. Syötteenlukijaan kannattaa kerätä esimerkiksi uutislähteiden syötteitä, alalla toimivien yritysten blogeja ja projektin aihepiirin liittyvien muiden projektien blogeja. Ilmoitusasetukset taas ovat sosiaalisen median palveluissa yleisesti käytössä olevia ominaisuuksia, joiden avulla voi tilata esimerkiksi sähköposti-ilmoituksen, kun palvelussa tapahtuu jotain itseä koskevaa. Käytössä olevista sosiaalisen median palveluista pitää myös osata etsiä oleelliset sisällöt. Esimerkiksi Twitterissä on osattava löytää oman alan twiittaajat ja seurata heitä. Lisäksi on hyvä osata hyödyntää twitterin hakutoimintoa kiinteiden hakujen rakentamisessa, joiden avulla löytyy projektiin liittyvää tietoa myös omien seurattavien ulkopuolelta.

Tiedon yhdistely

Eri lähteistä löytyneen tiedon yhdistely eli kuratointi on yhteisömanagerille hyödyllinen taito. Tämä tarkoittaa sitä, että kun seuraamisen ja etsimisen kautta on löydetty tiedon palasia eri lähteistä, esimerkiksi blogimerkintöjä, uutisia, kommentteja ja keskusteluja, on niistä hyvä koostaa ymmärrettäviä ja käytettäviä kokonaisuuksia. Yhteisömanageri voi esimerkiksi kerätä seminaariin tai tapahtumaan liittyvän verkkoaktiivisuuden ja tehdä siitä selkeitä koosteita eri tarkoituksiin. Tässä tarvitaan analysointitaitoja, lähdekritiikkiä, toimitustyötä, täsmentävien kysymysten esittämistä ja kykyä rakentaa johdonmukaisia kokonaisuuksia irrallisista osista.

Tiedon pyytäminen

Tällä tarkoitetaan oikeastaan verkkofasilitointitaitoja. Yhteisömanagerin pitäisi hallita käytössä olevat verkkopalvelut ja niiden toimintakulttuurit, että hän voi hyödyntää niitä mielipiteiden, neuvojen ja palautteen pyytämisessä. Johonkin eteen tulleeseen ongelmaan voisi esimerkiksi tiedustella ratkaisua Twitterissä, jolloin on hyvä tuntea palvelun toimintaperiaatteet ja huomaavainen kulttuuri, jossa apua mielellään tarjotaan ja saadusta avusta kiitetään. Selkeät kysymykset, hyvät tavat ja vastavuoroisuus auttavat rakentamaan projektille verkkoidentiteettiä, jonka turvin voi kiperissä tilanteissa saada verkosta reaaliaikaista asiantuntijatukea ilman erillismaksua tai -järjestelyjä.

Tiedon tuottaminen eri kanaviin

Tämä melko itsestään selvä kyky on tullut ilmi osana aikaisempia osaamisedellytyksiä. Yhteisömanagerin on hyvä olla taitava kirjoittaja, joka hallitsee verkkokirjoittamisen periaatteet ja käytössä olevien kanavien erityispiirteet. Lisäksi hän osaa toimia kuvien kanssa, eli mielellään kuvata ja työstää kuvia verkkokäyttöön sopiviksi. Hän tuntee videokuvausta ja verkkovideon periaatteet ja osaa käyttää verkon videopalveluja. Hän on kiinnostunut uusista välineistä, tekniikoista ja toimintatavoista, ja pyrkii löytämään ratkaisun eteen tuleviin ongelmiin. Hän on valmis opettelemaan uutta koko ajan.

Jaa juttu eteenpäin: