Yhteisömanagerointia Vyyhti-wikissä

Esimerkkejä Vyyhti-wikin hyödyntämisestä

Siinä missä verkkosivusto ja blogi toimivat ulospäin suuntautuvan viestinnän välineinä on wiki projektitoimijoiden työskentelyalusta. Vyyhti-wikiin on kirjoitettu projektin kokousmuistiot ja pöytäkirjat, tallennettu lomakepohjia ja muita yhteisiä dokumentteja sekä muokattu eri toimenpiteiden suunnitelmia.

Esimerkiksi wikisivu Koulutusmoduulien suunnittelu on hyvä esimerkki wikimäisen työskentelytavan hyödyntämisestä projektityössä. Yhteisömanageroinnin näkökulmasta projektisuunnittelija Linkola on toiminut sivun aiheeseen liittyen nettifasilitoijana ja yhteisömanagerina. Sivua on työstetty 12.8.-16.12.2011 niin, että sivusta on tallentunut 56 eri versiota. Työ on edennyt siten, että suunnitteluryhmä on välillä kokoontunut ideoimaan aihettakasvotusten, ja näiden ideointien perustella Linkola on rakentanut wikisivulle synteesiin käydyistä keskusteluista. Tämän jälkeen osallistujat ovat saaneet käydä wikissä kommentoimassa syntynyttä aineistoa, jonka jälkeen sisältöä on jälleen muokattu eteenpäin. Tässä esimerkissä työskentelyllä on ollut selkeästi määritelty vastuuhenkilö, joka on ohjannut prosessia eteenpäin, kerännyt ja muokannut materiaaleja ja ottanut vastaan ideoita ja kommentoinut muiden ajatuksia.

Kun wiki on julkinen ja se on otettu projektin viralliseksi työvälineeksi, on kaikilla mukana olevilla tahoilla mahdollisuus osallistua aiheiden kehittelyyn. Esimerkiksi opintojaksopalautteen suunnittelusivua on työstetty yhdessä kaikkien projektitoimijoiden kesken, koska kyseinen kokonaisuus liittyy olennaisesti kaikkiin projektissa toteutettaviin koulutuksiin.

Keskeinen havainto tällaiseen verkkovälitteiseen, sykelittäin etenevään yhteiskehittelyyn liittyen on se, että toiminnan eteneminen edellyttää yhteisömanagerilta aktiivista roolia. Hänen on otettava muita osallistujia enemmän vastuuta, on pyydettävä kommentteja, tehtävä ehdotuksia ja työstettävä ideoita eteenpäin muilta saadun palautteen perusteella. Ja fasilitoinnin periaatteiden mukaisesti on oltava puolueeton ja pyrittävä tavoitteen kannalta parhaaseen lopputulokseen.

Jaa juttu eteenpäin: