Vyyhti-Kickoffin antia

Vyyhti-hankkeen kickoff-tilaisuudessa paneuduttiin luovan alan yrittäjyyden oppimiseen. Tilaisuuden alustajina olivat Petteri Huvio ja Heli Mattila Diges ry:n luovan alan yrittäjyyskasvatushanke Creative Blenderistä sekä Nuppu Stenros Signmark Productionsista.

Vyyhti-hanke tuottaa koulutuksia, joiden tavoitteena on antaa valmiuksia omaksua uusia toimintamalleja luovien alojen menestyksen tueksi. Kickoff torstaina 29.9.2011 synnytti keskustelua luovan alan yrittäjyyden ja koulutuksen suhteesta. Yleisönä oli parikymmentä luovista aloista kiinnostunutta koulutuksen, järjestötoiminnan ja yrittäjyyden parissa toimivaa edelläkävijää. Osallistujat tutustutettiin toisiinsa luovin, toiminnallisin menetelmin.

Jatka lukemista Vyyhti-Kickoffin antia

Kohtasin yrittäjän

Levyllinen luovuutta
Musiikkibisnes voi olla tätäkin

Jumituin toimistolle päivittämään nettisivujamme. Opiskelija pyysi apua tulostamisessa. Autoin. Tuli puheeksi hänen tulosteensa. Levynkansi. Opiskelija itse osoittautui artistiksi. Kaveriporukalla pyörittävät omaa julkaisutoimintaa. Näin repullisen CD-levyjä ja C-kasetteja, menossa klubille myyntiin. Digitaalinen jakelu ei kuulemma oikein kiinnosta. C-kasettia on vaikeampi digitalisoida kuin CD-levyä, kertoi. Tuotekatalogikin on, käsin leikattu ja liimattu. Postittelevat tilaajille tuotteita ihan itse. Toiminimi riittää. Fiilispohjalta tekevät, koska tykkäävät siitä. Kannatti jäädä myöhään toimistolle ja auttaa opiskelijaa.

Ai mikä firma? Blue Phantoms & Ghetto tyylit – käy tutustumassa täällä.

Projektin verkkoidentiteettiä rakentamassa

Vyyhti-projekti on nyt toiminut aktiivisesti hieman yli 1,5 kuukautta. Tänä aikana on muun toiminnan lisäksi rakennettu projektin verkkoidentiteettiä ja -infraa projektiryhmän toiminnan tehostamiseksi. Tässä pieni kooste siitä, mitä välineitä tällä hetkellä käytämme:

Jatka lukemista Projektin verkkoidentiteettiä rakentamassa

Ota osaa Vyyhti-kyselyyn

Toteutamme Vyyhti-hankkeessa koulututustarpeiden kartoituskyselyn koulutussuunnittelun tueksi. Aiomme tarjota koulutusta verkosto-osaamiseen, luovan alan yrittäjyyteen, yhteistoiminnallisuuteen ja yhteisöjohtamiseen liittyen. Haluamme tietää näkemyksesi siitä, millaista koulutusta näihin aihepiireihin liittyen tulisi tarjota.

Jatka lukemista Ota osaa Vyyhti-kyselyyn

Linkkivyyhti #2

Jälleen on haaviimme tarttunut kiinnostavia linkkejä:

Tapahtumakokemuksia kalastelemassa

Pari viikkoa sitten osallistuin kahteen tapahtumaan, joissa käsiteltiin samaa aihetta eri lähtökohdista ja eri menetelmillä. Aiheena oli sosiaalinen media ja sen hyödyntäminen eri tarkoituksissa.

Zeelandin sosiaalisen median aamiainen

Torsaina 25.8. olin mukana monialaisen markkinointiviestintäyritys Zeelandin sosiaalisen median aamiaisella, jolla tunnusteltiin uusia trendejä, pohdittiin digitaalista palvelumuotoilua ja sisällön merkitystä.

Tilaisuus oli huolellisesti järjestetty, esiintyjät ammattitaitoisia ja kutsuvieraina yritysviestinnän ja median ammattilaisia. Luonnollisesti tilaisuudessa markkinoitiin Zeelandin palveluja, mutta varsin maltillisesti. Ohjelmanumerona ollut Foursquare -yhteis-checkin oli mukava kevennys esitysten välissä ja onnistuneet tsekkauksen jälkeen vieraat saivat lähtiessään Miikka Leinosen kirjan Strategy of Giving.

Kuvia sosiaalisen median aamiaiselta.

Moderni järjestö -työpaja

Perjantaina 26.8. osallistuin Nettiajan kansalaisyhteiskunnan verkoston järjestämään Moderni järjestö -työpajaan. Työpajan tavoitteena oli ideoida ja visioida 2010-luvun modernisti toimivaa järjestöä. Merkittävässä roolissa ideoinnissa oli eri verkkovälineiden ja sosiaalisen median palvelujen hyödyntäminen järjestötoiminnassa sisäisenä ja ulkoisena työvälineenä, viestinnän ja tiedottamisen tukena. Työpaja oli hyvin rakennettu, se sisälsi pari alustusta ja pienryhmissä tapahtunutta ideointia ja kehittelyä. Asiaan liittyvää pohdintaa löytyy paristakin Google+ -keskustelusta. Jarmo Lahden kuvia työpajasta ja tässä työpajan vetäjän Antti Poikolan alustus, jossa mukana myös Hub Helsingin esittelyä:

Kokemuksia

Molemmat tilaisuudet olivat onnistuneita, mutta oli hauska huomata, kuinka tapahtuman asetelma vaikutti toteutukseen ja tunnelmaan. Zeelandin hieman markkinahenkisen aamiaisen aikana vieraat kuuntelivat salissa järjestäjän esitykset, eikä ohjelmaan juuri sisältynyt vieraiden ajatusten kuulemiseen tarkoitettua osiota. Moderni järjestö taas oli hyvin toiminnallinen ja osallistujien aktiivisuutta ja yhteistä tiedonrakentelua tukeva tapahtuma.

Vyyhti-projektin kannalta näen kiinnostavana tutustua erilaisiin fasilitointimenetelmiin sekä seminaari- ja presentaatiotilaisuuksiin. Toisinaan on tarjolla asiaa, joka on hyvä kertoa ja opettaa kuulijoille siten, että viesti menee perille. Toisinaan pitää heittäytyä mukaan oppijoiden kokemuksiin ja pyrkiä ohjaamaan oppimistilannetta kohti yhteistä ymmärrystä. Tarpeellisia ja haastavia tilanteita molemmat.

Luin blogia #1 – Arvopohjaisen liiketoiminnan kaipuu

Hidasta elämää -blogin Keskiviikkokolumnissa Riitta Mettomäki kertoo lukemastaan Philip Delves Broughtonin kirjasta What They Teach You at Harvard Business School.

Lopputulemana mainitaan, että Broughtonin mukaan kovatasoisesta, maailmanlaajuisesti arvostetusta yliopistosta valmistuneille aukeaa liian useita uramahdollisuuksia. Useat HBS:n käyneet tulevat onnettomiksi valittuaan tutkinnonjälkeiseksi työpaikaksi organisaation, joka ei arvomaailmaltaan kohtaa yksilön omaa arvomaailmaa. ”Arvopohjainen liiketoiminta tuntuu vielä olevan enemmän käytäntöä kuin teoriaa”, Mettomäki kirjoittaa.

Lukemani herätti kysymyksen, olisiko arvopohjaisen liiketoiminnan toteutuminen lähempänä luovilla aloilla kuin monilla ”kovemman” bisneksen aloilla?

Linkkivyyhti #1

Vyyhti-projekti on nyt pyörinyt kuukauden päivät. Tänä aikana on haaviin tarttunut paljon hyödyllisiä verkkoaineistoja, joista tässä muutamat valitut:

  • Arvostava johtaminen -wiki – Arvostava johtaminen -wikin ja siihen liittyvän arvostavan johtamisen kehittäjien verkoston tarkoituksena on kehittää keskinäiseen arvostamiseen, kunnioittamiseen, välittämiseen ja luottamukseen perustuvaa johtamis- ja yhteistyökäytäntöä.
  • Kulttuurialan työpaikat ja yritysten toimipaikat Helsingissä – Äikäs, Timo 2009. Helsingin kaupungin tietokeskus. Katsauksessa kulttuurin taloutta ja työllisyyttä Helsingissä tarkastellaan kahdesta näkökulmasta: kulttuurin yritystoimintana ja kulttuurin työpaikkoina, johon sisältyvät sekä yksityisen sektorin että julkisen, voittoa tavoittelemattoman toiminnan työpaikat.
  • Running Lean – Startup-yrittäjille suunnattu kirja, josta voi olla hyötyä muillekin luovan alan yrittäjille (via Vesa).
  • Sosiaalinen media työnhaussa ja rekrytoinnissa – Vinkkejä, linkkejä ajatuksia sosiaalisen median hyödyntämisestä työnhaussa ja rekrytoinnissa
  • Yhdistyksen verkkotyökalut – Sivulle on listattu satunaisessa järjestyksessä muutamia tarpeita, joita yhdistyksillä (myös yrityksillä ja järjestäytymättömillä yhteisöillä) on.

Yhteisöllistä taidetta sarjakuvan muodossa

Sarjakuvaakin voi tehdä yhteisöllisesti. Esimerkkinä ”11”, joka esittelee yksitoista tarinaa. Sarjakuvat on kirjoitettu ja piirretty yhteisöllisesti kevään 2011 aikana. Tarinat ideoitiin, kirjoitettiin ja piirrettiin yhdessä viikottaisissa tapaamisissa ja verkkokeskusteluissa.

Jatka lukemista Yhteisöllistä taidetta sarjakuvan muodossa

Yrittäjyyskasvatusta Creative Blenderissä

Vyyhti tapasi Creative Blender -hankkeen toteuttajia Diges ry:stä. Keskusteluissa oli mahdollinen yhteistyö, luovien alojen yrittäjyystematiikan yhdistämänä. Creative Blender on 15-25 -vuotiaille nuorille tarkoitettu yrittäjyyskasvatushanke.

CB järjestää toiminnallisia, mutta ajallisesti kevyitä workshoppeja, joissa nuoret innostuvat ideoimaan unelmistaan bisnesideoita. Tosissaan olevat tulevat yrittäjät voivat osallistua CBPRO-toimintaan. CB:n toiminta-ajatukseen pääsee tutustumaan käytännössä, kun yleisölle avoin blendaustilaisuus järjestetään Helsingin Lasipalatsin Luovassa kohtaamispaikassa 5.10.2011 klo 17 alkaen. Ilmoittautuminen täällä.

Oivallus-hankkeessa opittua

Oivallus-hankkeen loppuraportti (PDF) tarjoaa näkemyksiä tulevaisuuden työelämän haasteisiin:

Oivallus-hankkeessa on tarkasteltu kolmen vuoden ajan sitä, millaisia osaamisia elinkeinoelämässä tarvitaan tulevaisuudessa ja miten niitä kehitetään. Hypoteesina on ollut, että elinkeinoelämä on 2020-luvulla yhä verkostoituneempi.

Suosittelen raporttia kaikille opetuksen ja koulutuksen suunnittelun parissa toimiville. Raportin lopussa oleva tehtävälista summaa mainiosti ajatukset:

Todo-lista:

  1. Opettajat:
    Tehkää oppimisesta yhteinen asia toimimalla itse malleina yhdessä tekemiselle.
  2. Rehtorit ja muut päättäjät:
    Tehkää edellä sanottu mahdolliseksi!
  3. Oppijat:
    Unohtakaa mantra matikkapäästä ja kielipäästä. Päät syntyvät harjoittelemalla.
  4. Yritykset:
    Moniosaajuus syntyy ryhmissä. Verkostoitukaa ennakkoluulottomasti ja uskaltakaa rekrytoida myös totuttujen koulutusalojen ulkopuolelta.
  5. Kaikki:
    Pidetään oppimisen ja osaamisen arvo korkealla, mutta ravistellaan tutkintouskovaisuutta.

Kulttuurialan työelämäyhteyksiä kehittämässä

Metropolia Ammattikorkeakoulun kulttuuri ja luova ala avasi syksyn perinteiseen tapaan kehittämispäivillä, joiden teemana oli tällä kertaa työelämäyhteyksien kehittäminen. Kehittämispäivien näyttämönä toimi Helsingin Vuosaaressa sijaiseva kulttuurikeskus Sofia. Ensimmäisen päivän ohjelma herätti ajatuksia Vyyhti-hankkeeseen liittyen.

Jatka lukemista Kulttuurialan työelämäyhteyksiä kehittämässä

Alkuinnostuksesta ja valinnoista

ValintojaVyyhti-hankkeen alkuvaiheilla ideat pirskahtelevat. Luovien alojen yrittäjille ja kolmannen sektorin toimijoille tarjottavien koulutusten suunnittelu on käynnistynyt.

Suunnittelu tapahtuu yhdessä hankkeessa toimivien kesken. Myös kohderyhmien mielipiteitä kuullaan. Yhteistoiminta vaatii yhteiseen tavoitteeseen sitoutumista. Hyvän yhteistyön vaatima luottamus syntyy avoimen kommunikaation, dialogin kautta. Mistä tässä kaikessa on kyse? ”Aito dialogi perustuu neljään periaatteeseen: toisten kunnioittaminen, kuuntelu, oman äänen tuominen esille sekä liian nopeista johtopäätöksistä pidättäytyminen. Nämä periaatteet ovat yksittäinkin tärkeitä, mutta dialogi nousee kaikkien neljän yhtäaikaisesta toteutumisesta.” (Verkostojohtaminen.fi)

Yhteistyön onnistumiseksi tarvitsemme yhtä paljon innostusta kuin harkintaa. Hektiseen työtahtiin tottuneelle projektipäällikölle ajatusten kypsyttely on erityisen mieluisa henkilökohtainen haaste.

Taustakartoitusta ja verkkojen kokemista

Ensimmäinen Vyyhti-viikko alkaa olla takana ja työskentely – perustusten valaminen – on käynnistynyt monella rintamalla. Koulutusten suunnitteluun liittyvän työni takia pidän tärkeänä kartoittaa luovan alan yrittäjyyden erityispiirteita kuulla kohderyhmän ja asiantuntijoiden näkemyksiä asiaan liittyen. Laadin listan kysymyksiä, joiden pohjalta pyrin herättämään keskustelua eri verkkovälineissä, ainakin Twitterissä, LinkedIn:ssä ja Google+:ssa. Tavoitteenani on keskustelun kautta saada tietoa ja luoda yhteistoimintaa sekä kokeilla eri verkkovälineiden soveltuvuutta tällaiseen toimintaan.

Ensimmäinen kysymykseni:
Mitä erityispiirteitä on yrittämisessä luovalla alalla?

Jatka lukemista Taustakartoitusta ja verkkojen kokemista

Verkostot, yrittäjyysosaaminen ja yhteistoiminnallisuus luovilla aloilla