Aihearkisto: Seminaarit

Blogimerkintöjä ja artikkeleja Vyyhti-projektin seminaarimatkoilta sekä itse järjestetyistä seminaareista.

Rysä 2012 Mikkelissä

Disruption is a new black, average not good enough
– Mohamed El-Fatatry

Vyyhdin Susanna ja Sanna matkustivat Rysä-seminaariin Mikkeliin lokakuussa 2012. Tarkoituksena oli löytää uusia ajatuksia, toimintamalleja ja kontakteja liitettäväksi Vyyhtipelin yrittäjäversioon sekä luovan alan yrittäjyyden kontaktejen muodostaminen Vyyhdille. Seminaari käsitteli luovaa alaa esittelemällä useiden lyhyiden esimerkkejen kautta. Vyyhdille tuttua ja kotoista hankemaailmaa edusti ReadySteadyGo!-hanke. Ensimmäinen päivä avattiin ”virallisten” puheenvuorojen merkeissä, eli alkajaisiksi kuultiin Työ- ja elinkeinoministeriön ja Opetus- ja kulttuuriministeriön puheenvuorot.

Virallisen osuuden jälkeen siirryttiin kuulemaan yritysesimerkkejä otsikolla: kohti uudistuvaa, luovaa taloutta. Yritysesimerkit jatkuivat koko ensimmäisen päivän ajan. Lisäksi pohdittiin eri alojen yhteistyösä syntyviä elämyspalveluita erilaisten esimerkkejen kautta. Toisena päivänä seminaarissa pohdittiin kansainvälisyyden monia kasvoja ja saatiin työkaluja kansainvälistymiseen. Seminaarin parhaaksi anniksi nousi kuitenkin seminaarijärjestelyiden havainnointi Vyyhdin omaa seminaarituotantoa varten.

Jatka lukemista Rysä 2012 Mikkelissä

Marginaalissa on hyvä olla, totesi Kari Aalto elokuva-alan ammattilaisseminaarissa

Artova Film Festivalin yhteydessä 8.9.2012 Vyyhti ja Suomen Elokuvakontakti ry järjestivät ammattilaisseminaarin otsikolla Marginaaleja – onko niitä? Paneelikeskustelun kantava teema oli, mitä marginaalit ovat elokuva-alalla.

Keskustelua moderoi Elina Rislakki, Suomen Elokuvakontakti ry:stä

Panelisteina toimivat
Zagros Manuchar, elokuvantekijä Irakin Kurdistaniasta. ”Salpa” julkaistaan 2012.
Tuomas Parviainen, itseoppinut käsikirjoittaja, ”Ja saapuu oikea yö” (2012).
Satu Kankkonen, Vinokino-elokuvafestivaali.
Kari Aalto, Lyhty ry. Pertti Kurikan Nimipäivät -laulusolisti ja Kovasikajuttu -elokuvan näyttelijä.

Jatka lukemista Marginaalissa on hyvä olla, totesi Kari Aalto elokuva-alan ammattilaisseminaarissa

Kunniamaininta nuorelle elokuva-alan yhteistoiminnallisuuden rakentajalle ja keskustelua marginaaleista AFFissa 8.9.2012

Vyyhti haluaa juhlia elokuva-alan yhteistoiminnallisuutta ja sen kehittämistä luovuttamalla kunniamaininnan nuorelle yhteistoiminnallisuuden rakentajalle. Kunniakirja on osa Artova Film Festivalia (AFF)  ja julkistus tapahtuu palkintonäytöksessä 8.9.2012 kello 20:00 alkaen.

Elokuva-ala hyötyy avoimuudesta, jakamisesta ja yhteiseen hiileen puskemisesta. Tämän vuoden palkinnon saaja on omalla toiminnallaan edesauttanut uudenlaisen yhteisön syntymistä ja levittänyt ympärilleen positiivista ja eteenpäinpyrkivää yrittäjämäistä asennetta.

Jatka lukemista Kunniamaininta nuorelle elokuva-alan yhteistoiminnallisuuden rakentajalle ja keskustelua marginaaleista AFFissa 8.9.2012

Shared Gems 2012 -peliseminaarin satoa #1 / kun seminaari on miltei jo ohitse

Shared Gems 2012 -peliseminaari on nyt tältä vuodelta liki paketissa. Oli upeaa päästä tekemään seminaarin tuotannollista työtä huipputiimissä, jossa eri alojen tekijät paiskivat työtä tähdäten samaan määränpäähän. Tuotanto aloitettiin huolellisella valmistautumisella jo joulukuussa 2011. Tällöin seminaariin oli vielä puoli vuotta. Tuotannolliselta kantilta asiaa katsottuna puoli vuotta on hyvin lyhyt aika, vaikka alkutalvesta kesä tuntuikin välillä hyvin kaukaiselta asialta.

Seminaarin puhujat, paikka, aika ja budjetti oli valmiina jo vuoden 2012 alussa. Haluttiin tehdä asiat yhteistoiminnallisesti ja antaa ilmaa etenkin opiskelijoiden henkilökohtaisille onnistumisille ja uuden oppimiselle. (Tällaisia uuden oppimisen hetkiä toki oli tarjolla myös Vyyhdin vakkareillekin).

Jatka lukemista Shared Gems 2012 -peliseminaarin satoa #1 / kun seminaari on miltei jo ohitse

Shared Gems 2012 Aftermath

Shared Gems 2012 was the first International Game Seminar held in Helsinki Metropolia University of Applied Science’s School of Culture and Creative Industries in Helsinki, Finland.

Why there are students of Higher Education from the fields of Media, Culture, Creative Industries, Media Engineering, Computer Sciences and such (coming from Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Jyväskylä and Kajaani) sitting at the same time in the Theare Hall of Helsinki Metropolia University of Applied Sciences?

Jatka lukemista Shared Gems 2012 Aftermath

Online Views on Shared Gems 2012

It’s been almost a week now from the Shared Gems 2012 Game Seminar. The seminar was a great experience and I want to write down some thoughts while I still remember what happened there.

I was part of the production team and my main responsibility was the video conference environment for the distant participators.

The video setup was quite light: A basic Windows lap top with Logitech c910 webcam plus Adobe Connect Pro.

Jatka lukemista Online Views on Shared Gems 2012

Speed Networking is like Speed Dating without flirting

Innostuneita kipinöitä sinkoili ja energialataus oli käsin kosketeltava. 1.6.2012 järjestetynShared Gems 2012 peliseminaarin iltatilaisuus Networking Nighclub avasi ovensa seminaariin osallistuneille opiskelijoille ja puhujille varsinaisen seminaariohjelman päätteeksi. Kutsuimme paikalle myös pelialan yrityksiä, jotka odottivat innolla tapaavansa pelialan tulevat tekijät Speed Networking -tiilaisuudessa.

Jatka lukemista Speed Networking is like Speed Dating without flirting

Tapahtuman taustalla tuotantotyö

Shared Gems 2012 lähestyy kovaa vauhtia. Enää kolme kuukautta aikaa ja sitten pärähtää!

Projektipäällikön näkökulmasta tapahtumatuotanto on ennen kaikkea resurssien ohjaamista. On kyettävä hahmottamaan, mitkä ovat tavoitteet. Sitten ratkaistava, mitä tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan. Sitten määritellä käytännön tasolla, mitä voi tehdä itse, mitä ei tarvitse osata tai voida omalla porukalla.

Jatka lukemista Tapahtuman taustalla tuotantotyö

Peliteollisuuden kynnyksellä -tapahtuma 28.1.2012 nuorten toimintakeskus Hapessa

Peliteollisuuden kynnyksellä – näkökulmia alan koulutukseen, itsenäiseen pelinkehitykseen ja kaupalliseen menestykseen

Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus, Verkkonuorisotyön valtakunnallinen kehittämiskeskus ja IGDA Finland järjestävät yhteistyössä kaikille avoimen pelialan keskustelutilaisuuden Nuorten toimintakeskus Hapessa 28.1.2012 klo 12-15. Tapahtuma järjestetään osana Finnish Game Jamia.

Tapahtumassa keskustelua Vyyhdin Shared Gems 2012 peliseminaarissakin esille nostettavia tärkeitä teemoja kuten ruohonjuuritason toiminta ja indie-pelit ja niiden menestystekijät.

Lisätietoja: Tero Huttunen, puh. 041-5121703
www. nuoriso.hel.fi/happi

Opiskelijasta yrittäjäksi

Aalto-yliopiston Design Factoryllä järjestettiin 15.12 Opiskelijasta yrittäjäksi -tapahtuma. Tapahtuman sisältö ja ajatus sopivat hyvin myös Vyyhdin päämääriin tavoitteenaan toimialat ylittävä yrittäjyyden kannustaminen ja lisääminen erityisesti luovien alojen opiskelijoille.

William Wolfram kertoo oheisessa videosa omaa menestystarinaansa DealDash yrityksessä:

Opiskelijasta yrittäjäksi / William Wolfram

Tapahtuman nettisivut:

Opiskelijasta yrittäjäksi -tapahtuma

Storify-terveiset Creative Entrepreneurship -konferenssista

Kävimme Millan kanssa Tallinnassa kolmipäiväisessa Creative Entrepreneurship for Competitive Economy -konferenssissa.

Tässä Storify.com -palvelun avulla koottuja tunnelmia, jotka ovat suodattuneet pääasiassa virtuaalisen konferenssiulottuvuuden kautta.

Jatka lukemista Storify-terveiset Creative Entrepreneurship -konferenssista

Luovuus syttyy -foorumi 17.10.2011

Metropolia Ammattikorkeakoulun kulttuurin ja luovan alan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeet järjestävät yhteisen foorumin maanantaina 17.10.2011. Foorumi pohtii ratkaisuja, miten vastata tulevaisuuden työelämän haasteisiin. Mistä yhteisön jäsen löytää voimaa uudistua? Millä tavoin kulttuuri- ja taideosaaminen voi toimia uudistavana voimana?

Foorumilla puheenvuorojen kautta kiteytettiin ajatuksia eri näkökulmista.

Jatka lukemista Luovuus syttyy -foorumi 17.10.2011

Rysä 2011 ja luovan talouden ja yrittäjyyden haasteet

Vanhalla ylioppilastatolla Helsingissä järjestettiin 20.9.-21.9.2011 Luovan talouden valtakunnallinen Rysä 2011 -tapahtuma (ohjelma (PDF)). Tapahtumassa kuultiin useita puheenvuoroja luovan alan yrittäjyyden erityispiirteisiin, ohjaukseen ja tukijärjestelmiin liittyen.

Kokemuksia ja tunnelmia

Päällimmäinen mielikuva on tilaisuuden juontajan Pekka Krookin (Diges ry) leppoisa mutta tarkkanäköinen, kommentoiva ja kokoava esiintymistyyli. Pidin tästä kovasti, ja benchmarkkausmielessä kaipailen vastaavaa vetäjää tuleviin tapahtumiin. Ei onnistuisi minulta :)

Jatka lukemista Rysä 2011 ja luovan talouden ja yrittäjyyden haasteet

Tapahtumakokemuksia kalastelemassa

Pari viikkoa sitten osallistuin kahteen tapahtumaan, joissa käsiteltiin samaa aihetta eri lähtökohdista ja eri menetelmillä. Aiheena oli sosiaalinen media ja sen hyödyntäminen eri tarkoituksissa.

Zeelandin sosiaalisen median aamiainen

Torsaina 25.8. olin mukana monialaisen markkinointiviestintäyritys Zeelandin sosiaalisen median aamiaisella, jolla tunnusteltiin uusia trendejä, pohdittiin digitaalista palvelumuotoilua ja sisällön merkitystä.

Tilaisuus oli huolellisesti järjestetty, esiintyjät ammattitaitoisia ja kutsuvieraina yritysviestinnän ja median ammattilaisia. Luonnollisesti tilaisuudessa markkinoitiin Zeelandin palveluja, mutta varsin maltillisesti. Ohjelmanumerona ollut Foursquare -yhteis-checkin oli mukava kevennys esitysten välissä ja onnistuneet tsekkauksen jälkeen vieraat saivat lähtiessään Miikka Leinosen kirjan Strategy of Giving.

Kuvia sosiaalisen median aamiaiselta.

Moderni järjestö -työpaja

Perjantaina 26.8. osallistuin Nettiajan kansalaisyhteiskunnan verkoston järjestämään Moderni järjestö -työpajaan. Työpajan tavoitteena oli ideoida ja visioida 2010-luvun modernisti toimivaa järjestöä. Merkittävässä roolissa ideoinnissa oli eri verkkovälineiden ja sosiaalisen median palvelujen hyödyntäminen järjestötoiminnassa sisäisenä ja ulkoisena työvälineenä, viestinnän ja tiedottamisen tukena. Työpaja oli hyvin rakennettu, se sisälsi pari alustusta ja pienryhmissä tapahtunutta ideointia ja kehittelyä. Asiaan liittyvää pohdintaa löytyy paristakin Google+ -keskustelusta. Jarmo Lahden kuvia työpajasta ja tässä työpajan vetäjän Antti Poikolan alustus, jossa mukana myös Hub Helsingin esittelyä:

Kokemuksia

Molemmat tilaisuudet olivat onnistuneita, mutta oli hauska huomata, kuinka tapahtuman asetelma vaikutti toteutukseen ja tunnelmaan. Zeelandin hieman markkinahenkisen aamiaisen aikana vieraat kuuntelivat salissa järjestäjän esitykset, eikä ohjelmaan juuri sisältynyt vieraiden ajatusten kuulemiseen tarkoitettua osiota. Moderni järjestö taas oli hyvin toiminnallinen ja osallistujien aktiivisuutta ja yhteistä tiedonrakentelua tukeva tapahtuma.

Vyyhti-projektin kannalta näen kiinnostavana tutustua erilaisiin fasilitointimenetelmiin sekä seminaari- ja presentaatiotilaisuuksiin. Toisinaan on tarjolla asiaa, joka on hyvä kertoa ja opettaa kuulijoille siten, että viesti menee perille. Toisinaan pitää heittäytyä mukaan oppijoiden kokemuksiin ja pyrkiä ohjaamaan oppimistilannetta kohti yhteistä ymmärrystä. Tarpeellisia ja haastavia tilanteita molemmat.