Alku.
Haluaisinpa aloittaa tämän kirjoittamalla, että tiesin jo alle kouluikäisenä syntyneeni yrittäjäksi, että tunsin kutsumukseni laskiessani naapuruston mukuloiden karkkirahoja. Valitettavasti tämä haavekuva ei pidä lainkaan paikkaansa. Kompuroin monenlaisissa työpaikoissa ja ideologioissa vastustaen vapaan kysynnän ja tarjonnan markkinataloutta viimeiseen asti, ennen kuin lopulta ymmärsin omaa parastani ja perustin yrityksen.
Myös isäni on yksityisyrittäjä, katsottuani vierestä isukkini taistoa koko nuoruuteni, (johon kuului myös 90-luvun lama), päätin ettei ikinä ainakaan tuota. Keksiluokkaisena kakarana valitsin itselleni jotain luovaa ja opiskelin musiikkia. Vannomatta paras, myöhemmin tulin huomaamaan, ettei luovuuden ja yrittämisen yhdistäminen ollutkaan niin utopistista tai kaupallisuus tuhoavaa, kuin nuoruuteni vimmassa julistin.
Olen viime aikoina kiinnittänyt paljon huomiota ihmistenväliseen viestintään. Mitä enemmän viestijöitä on, sitä enemmän soppa menee sekaisin. Lähes poikkeuksetta. Mutta miksi? Osaammeko ottaa jokapäiväisessä viestinnässämme huomioon antamiemme viestien saajat, jotka todennäköisesti kaikki edustavat aivan erilaisia lähtökohtia, taustoja, ammattikuntia ja persoonia?
Jotta viestintä ei olisi liian helppoa, mukaan mahtuu aina sopankeittäjiä, jotka haluavat hämmentää soppaa syömäkelvottomaksi. Nämä myrkynkeittäjät toimivat esteenä varsinkin yhteistoiminnallisuutta vaativien projektien viestinnässä ja onnistumisessa. Olen huomannut varsinkin tekstuaalisen viestinnän aiheuttavan monesti ongelmatilanteita. Eleillä, keskustelulla, äänenpainoilla ja tilanteella on suuri osansa onnistuneessa viestinnässä.
Jumituin toimistolle päivittämään nettisivujamme. Opiskelija pyysi apua tulostamisessa. Autoin. Tuli puheeksi hänen tulosteensa. Levynkansi. Opiskelija itse osoittautui artistiksi. Kaveriporukalla pyörittävät omaa julkaisutoimintaa. Näin repullisen CD-levyjä ja C-kasetteja, menossa klubille myyntiin. Digitaalinen jakelu ei kuulemma oikein kiinnosta. C-kasettia on vaikeampi digitalisoida kuin CD-levyä, kertoi. Tuotekatalogikin on, käsin leikattu ja liimattu. Postittelevat tilaajille tuotteita ihan itse. Toiminimi riittää. Fiilispohjalta tekevät, koska tykkäävät siitä. Kannatti jäädä myöhään toimistolle ja auttaa opiskelijaa.
Ai mikä firma? Blue Phantoms & Ghetto tyylit – käy tutustumassa täällä.
Hidasta elämää -blogin Keskiviikkokolumnissa Riitta Mettomäki kertoo lukemastaan Philip Delves Broughtonin kirjasta What They Teach You at Harvard Business School.
Lopputulemana mainitaan, että Broughtonin mukaan kovatasoisesta, maailmanlaajuisesti arvostetusta yliopistosta valmistuneille aukeaa liian useita uramahdollisuuksia. Useat HBS:n käyneet tulevat onnettomiksi valittuaan tutkinnonjälkeiseksi työpaikaksi organisaation, joka ei arvomaailmaltaan kohtaa yksilön omaa arvomaailmaa. ”Arvopohjainen liiketoiminta tuntuu vielä olevan enemmän käytäntöä kuin teoriaa”, Mettomäki kirjoittaa.
Lukemani herätti kysymyksen, olisiko arvopohjaisen liiketoiminnan toteutuminen lähempänä luovilla aloilla kuin monilla ”kovemman” bisneksen aloilla?
Verkostot, yrittäjyysosaaminen ja yhteistoiminnallisuus luovilla aloilla
