Huomioita yhteisöllisyydestä ja verkostoitumisesta. Osa 1.

Olemme projektipäällikkö Susanna Snellmanin kanssa paraikaa työmatkalla Berliinissä. Olemme saaneet osallistua Culture and Computer -seminaariin sekä päässeet mitä uskomattomampiin ”taviksilta” suljettuihin paikkoihin.

Sanna joutui turvatarkastukseen matkalla "taviksilta" suljettuihin paikkoihin. Kuva: Susanna Snellman
Sanna joutui turvatarkastukseen matkalla ”taviksilta” suljettuihin paikkoihin. Kuva: Susanna Snellman

Seuraa blogikirjoitusten pieni sarja tekemistämme huomioista verkostoitumisen ja yhteisöllisyyden suhteen:

1. Yhteisöllisyys on toisissa kulttuureissa myötäsyntyisempää kuin esim. Suomessa. Tällä tarkoitan ydinperheitä, jotka jo ”sulkeutuneisuudellaan” rajaavat suuren osan luontaista sukulaisyhteisöä pois. Tästä toisenlaisena esimerkkinä italialaiset suurperheet, joissa asuu saman katon alla niin kummi kuin mummikin. Lastenhoito-ongelmia ei synny, kun on hoitajia omasta takaa.

Suomen kaltaisessa erakoitumiseen pyrkivässä kulttuurissa jo itse yhteisöllisyyteen pyrkiminen on haastavampaa. Kun esimerkiksi naapurin moikkaaminen on haastavaa ainakin näin helsinkiläiselle, niin miten sitä sitten uskaltautuisi yhteisiin pihatalkoisiin? Siellä joutuisi puhumaan!

Tähän on toki tulossa koko ajan muutosta. Esimerkkinä vaikka tällä hetkellä hyvinkin pöhisevät kaupunginosatoimijat, jotka rakentavat yhteistoiminnallisuutta omalla asuinalueellaan. Silti se yhteisöllisyyden rakentaminen on jo alkujaan hieman pakotettua (lue: henkilökohtaisesta tarpeesta nousevaa) sen yhteiskunnan rakenteesta kumpuavan luontevuuden sijaan.

Blogisarja jatkuu huomioilla Soho Housen luovan alan suljetusta yhteisöstä.

Jaa juttu eteenpäin: