Jori Pitkänen oli mukana järjestämässä ja ohjaamassa Vyyhdin pelifasilitointikoulutusta Teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelijoille yhdessä Sanna Ristaniemen kanssa. Koulutus juurrutti Vyyhdissä kehitettyä pelifasilitointimallia Metropoliaan. Jori kirjoitti ajatuksistaan blogikirjoituksen:
Elämää hankkeen jälkeen
Ideoidaan hanke. Laitetaan hankkeeseen paljon mielettömiä, suorastaan briljantteja toimintamalleja ja luodaan hankkeen aikana osaamista ja ideoita, joissa yhdistetään osaamista, jota ei ole aikaisemmin yhdistetty. Saadaan rahoitus (Jes!), ja toteutetaan hanke juuri niin erinomaisesti kuin suunniteltiinkin. Hankkeen loputtua pakataan syntyneet ideat, toimintamallit ja tulokset kassiin, laitetaan kassi kiinni ja toivotaan, että ehkä joskus joku sen avaa ja nämä ideat, toimintamallit ja tulokset vielä näkisivät päivänvalon. Tyypillinen suomalainen hanketarina? Jos kahvipöytäkeskusteluja saa uskoa, näin usein käy.
Hankkeet ovat usein korkeakoulujen todellisia innovaatiokeskuksia: Hankkeissa toimintoja ei sidota samalla tavalla opetussuunnitelmaan, vaan rahoittajan tahtoa tulkitaan hyödyntäen korkeakoulun parasta osaamista ja osaajia. Monet todella hyväksi havaitut, hankkeissa syntyneet mallit jäävät kuitenkin valitettavasti hyödyntämättä. Joskus syynä ovat tiukat säädökset – esim. hankkeen aikana syntyneen toimintamallin muuttaminen maksulliseksi palvelutoiminnaksi voi olla haastavaa, jos rahoittajan vaatimuksiin kuuluu, ettei hankkeen tuloksista saa saada taloudellista hyötyä. Joskus ei vain ehdi. Monet hankkeet ovat onneksi synnyttäneet laadukkaita julkaisuja, joita voi myöhemminkin hyödyntää (mm. Metropolian Tuottaja 2020 ja Kansalaisnavigointi -hankkeet). Törmäsin toissapäivänä Kansalaisnavigoinnin (päättyi vuodenvaihteessa) projektipäällikköön Malmilla ja ilahduin kuullessani, että hankkeen aikana syntynyt ryhmä Pelottomat jatkaa edelleen toimintaansa ja on jopa saanut siihen rahoitusta!
Vyyhti taklaa tätä ongelmaa useampaa väylää pitkin (kurssit yrittämisestä kulttuurialan opiskelijoille ja alumneille, sähköiset jumppakerhot, vielä tulevat tutkimus ja loppujulkaisu, ym.). Itse olen ollut taklaamassa yhdellä väylällä: olen saanut opettaa Johdanto pelifasilitointi -kurssilla, jossa välitettiin Vyyhdin aikana kehittynyttä ainutlaatuista pelifasilitointikulttuuria Esittävän taiteen koulutusohjelman opiskelijoille. Susannan ja Sannan kehittämä ansiokas Vyyhti-peli tarjoaa alustan niin vuorovaikutuksen, ongelmanratkaisun, ongelmien löytämisen ja itsetunnonkin kehittämiselle, ja opiskelijat ottivat pelin haltuun ja ymmärsivät, miten pelin logiikka toimii sekä sen, missä vastaavaa voisi hyödyntää. Vaikka opiskelijat eivät juuri nimenomaista peliä voisikaan jälkeenpäin käyttää, he voivat helposti kehittää itse vastaavan ja täten juurruttaa ja omalla tekemisellään myös rikastuttaa Vyyhdin perintöä.
Kurssi oli myös Esittävän taiteen koulutusohjelmassa ensimmäinen laatuaan, ensimmäinen peleihin ja niiden fasilitointiin keskittynyt kurssi. Kyseessä oli siis perinteinen voitto-voitto (anteeksi anglismi) -tilanne, jossa sekä koulutusohjelma että hanke itse saivat paljon lisäarvoa kurssin kautta. Uskon jo kuullun palautteen ja oman mutu-tuntuman perusteella, että kurssin pelit ja niiden kautta Vyyhti jää elämään kurssilaisten tulevaisuudessa.
Jori Pitkänen
Kirjoittaja on pelipedagogiikan kouluttaja, peli-intoilija ja vahvasti puolueellinen Vyyhti-pelin kannattaja