Shared Gems 2012 -peliseminaarin satoa #1 / kun seminaari on miltei jo ohitse

Shared Gems 2012 -peliseminaari on nyt tältä vuodelta liki paketissa. Oli upeaa päästä tekemään seminaarin tuotannollista työtä huipputiimissä, jossa eri alojen tekijät paiskivat työtä tähdäten samaan määränpäähän. Tuotanto aloitettiin huolellisella valmistautumisella jo joulukuussa 2011. Tällöin seminaariin oli vielä puoli vuotta. Tuotannolliselta kantilta asiaa katsottuna puoli vuotta on hyvin lyhyt aika, vaikka alkutalvesta kesä tuntuikin välillä hyvin kaukaiselta asialta.

Seminaarin puhujat, paikka, aika ja budjetti oli valmiina jo vuoden 2012 alussa. Haluttiin tehdä asiat yhteistoiminnallisesti ja antaa ilmaa etenkin opiskelijoiden henkilökohtaisille onnistumisille ja uuden oppimiselle. (Tällaisia uuden oppimisen hetkiä toki oli tarjolla myös Vyyhdin vakkareillekin).

Samuli Snellman Woogalta Berliinistä seminaaria edeltävänä päivänä vierailemassa seminaaritilassaa

Kävijäpalautteen perusteella voi tulkita seminaarin olleen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kohderyhmänään oikeat ihmiset. Seminaarin alkutuotannossa vaikutti omalta osaltaan Woogalla Berliinissä työskentelevä Samuli Snellman, joka ymmärsi heti seminaarin tärkeyden ja halusi osallistua varsinkin puhujapaletin suunnitteluun etänä Berliinistä käsin. Koska Vyyhti ei ole pelialan asiantuntijahanke, oli tärkeää saada mielipiteitä ja tukea omille valinnoilleen. Seminaarin puhujapaletti oli kiitelty kokonaisuus, jossa kuultiin hyvin erilaisia näkökulmia pelialan sisältä. Kaikki puhujat olivat mukana seminaarissa puhtaasta halusta vaikuttaa alan kehittymiseen Suomessa ja halusta jakaa tietoaan ja taitoaan tuleville pelialan ammattilaisille. Suuri hatunnosto siis Petri Purholle, Samuli Snellmanille, Giuliano Cremachille, Ari Pulkkiselle ja Annakaisa Kultimalle sekä myös panelisteille.

Seminaarin lisäksi halusimme tuoda näkyväksi ja kuuluvaksi pelinkehittämisen eri vaiheet ja kehitysprosessiin kuuluvat palaset ihmisineen. Tämän takia järjestimme SG 48hrs game jamin, jossa kaksi pääosin opiskelijoista koottua devaajatiimiä otti vastaan haasteen toteuttaa 48 tunnin sisällä peli. Prosessia koordinoi Vyyhdin kanssa yhteistyössä Metropolian 3D opiskelija Noora Heiskanen. Nooran kokonaisvaltainen käsitys devausprosessista mahdollisti oikeanlaisten ihmisten rekryämisen, oikeanlaisen ajankäytön ja sujuvan viestinnän Vyyhdin ja devausporukan kesken varsinkin devailun ollessa käynnissä (ja Vyyhdin porukan rakentaessa samalla seminaaritilaa) Kahdessa tiimissä työskenteli yhteensä 13 devaajaa. Prosessi alkoi Noora Heiskasen vetämän alkututustumisen jälkeen täydellä höyryllä ja päättyi vain muutama tunti ennen seminaarin alkua. Jameissa syntyneet pelit ja koko kehittämisprosessi esiteltiin seminaarin avajaisohjelmana. Voinpa sanoa ainakin oman leukani loksahtaneen, sillä vain 48 tunnin sisällä oli saatu aikaiseksi todella hienoa materiaalia. Tiimityö, oikeanlainen suunnittelu, selkeä ohjeistus ja sitoutuneet ja taitavat ihmiset kunniaan!

Giuliano Cremachi Shared Gems 2012 -peliseminaarissa 1.6.2012

 

 

 

 

 

Petri Purho @ Shared Gems 2012

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minkälaiset seikat vaikuttivat projektin onnistuneeseen läpivientiin? Pohdin asiaa ja sain aikaiseksi tällaisen listauksen:

1. huolellinen suunnittelu
2. projektin etenemisen säännöllinen seuranta
3. monen eri ammattikunnan osallistuminen
4. selkeä ja hyvä projektin johto
5. yhteistoiminnallisuuden säilyminen projektin alusta loppuun asti
6. projektin eri osien ymmärtäminen: resurssit (raha, aika, ihmiset)
7. hyvä henki ja omistautuneisuus
8. projektin henkilökunnan samankaltainen ymmärrys halutusta lopputuloksesta
9. vastuunjako ja DELEGOINTI

Kun tuotanto on varsinaisesti ohitse on vielä aika arvioida prosessia, pohtia seminaarin tulevaisuutta, arvioida oma työskentelynsä ja uuden oppiminen, istua porukalla alas pohtimaan tuotantoa, kuunnella muiden mielipiteitä, kerätä palautetta sisäisesti ja ulkoisesti, kiittää osallistujia, kiittää puhujia, kiittää yhteistyökumppaneita, kiittää työntekijöitä, raportoida rahoittajalle ja paljon paljon muutakin. Nimittäin hyvä tuotanto on sellainen, josta opitaan ja jota kehitetään seuraavaa kertaa varten.

Shared Gems 2013 odottaa nyt tekijöitään. Nähdään siellä!

 

Jaa juttu eteenpäin: