Aamuni alkoi tunnetilasta toiseen vaihdellen. Matkalla bussipysäkille ihastelin kaunista luontoa ja talviaamun sarastusta omakotitalojen takana. Kauneus oli pakahduttavaa. Tunsin pakkasesta huolimatta lämpöä. Istuin bussiin, jossa yhtäkkiä olinkin tekemisissä toisenlaisen todellisuuden kanssa. Kello oli vasta hädin tuskin seitsemän.
Bussiin nousi kaksi nuorta naista, joista toiselle bussikuski ojensi puhelimen, johon oli llut juuri puhumassa. Kuski sanoi, että puhelimessa on hätäkeskuksen henkilö ja voiko tyttö ottaa puhelun. Kuski suoritti samaan aikaan työtänsä kuljettajana. Bussin perällä nukkuin sammuneena mies, jota naisen piti mennä herättelemään hätäkeskuksen ohjeiden mukaan. Kuski ei ollut saanut nuorta miestä hereille matkan alkaessa.
Itse katsoin tilannetta ensimmäisen iskun ajan, jonka jälkeen nousin ja kirosin tapahtunutta
Nuori nainen ja hänen ystävänsä menivät herättelemään sammunutta saadessaan samalla ohjeita puhelimitse. Nainen sai herätettyä miehen, josta huomasi heti, että hän oli aivan aineissa. Mies pälyili ympärilleen ja sössötti jotakin. Yritti ulos sulkeutuvista ovista. Ei päässyt. Tästä hermostuneena hän löi naista vatsaan. Nainen meni sykkyrälle ja kaveri yritti auttaa. Mies löi muutaman kovan iskun lisää. Kukaan ei kohottanut kättään hörhön eteen. En minäkään. Osa matkustajista ei edes huomannut tilannetta.