Vyyhdissä kirjoitettiin syksyllä 2012 lauseita yhteisöllisyydestä. Kirjoittamiseen osallistui koko Vyyhdin projektiryhmä, joka koostui Metropolian porukan (Jussi, Milla, Susanna ja Sanna) lisäksi Helka Ry:n ja Hub Helsingin edustajista.
Lauseet sisältävät kokemukseen pohjaavia ohjeita ja ne on sovellettavissa luovan alan yrittäjyyteen, yhdistystoimintaan ja opiskeluprojekteihin. Omasta mielestäni jokainen prosessin aikana kirjoitettu lause on näin jälkikäteen ajateltuna sovellettavissa mihin tahansa elämäntilanteeseen työssä, kotona ja harrastustoiminnassa. Tästä inspiroituneena päätin alkaa kirjoittamaan tälle uudelle vuodelle omaa huoneentaulua. Jonkinlaista ohjenuoraa, joka ohjaisi ja auttaisi kun meinaan mennä hukkaan toimissani. Huoneentaulu toimisi karttana ja ohjeistuksena itselleni itseltäni.
Hankkeen kääntyessä elinkaarensa päähän, on aika summata asioita. Näkökulmaani Vyyhdin osalta värittää entisenä projektipäällikkönä, edelleen ohjausryhmän jäsenenä toimiminen. Vuodenvaihteen jälkeen projekti saatellaan hautaan pienellä porukalla, hallinnollisin toimenpitein. Vietimme eilen tilaisuuden, jossa olivat läsnä kaikki projektikumppanit. Siellä keskusteltiin avoimesti ja rehellisesti. Se on asia, jota ihan jokaisessa työyhteisössä ei saada aikaiseksi, vaikka minkälaiset konsultit kävisivät neuvomassa, miten temppu tehdään.
Vinkkejä ex-projektipäälliköltä vasta-alkajille ja pidemmälle edistyneille, sovellettavissa erilaisiin työyhteisöihin, vapaasti muokattavissa omiin tarpeisiin.
Syksy alkoi eilen. Palasin pitkän kesätauon jälkeen töihin ja puin hameen sijasta farkut, kun ilma näytti sateiselta aamulla hypätessäni pyörän selkään. Nyt kuulen toimistoon sateen rankan ropinan ikkunalautoja vasten.
Tämä kesä oli täyteläinen kuin suussa sulava kermajäätelö. Sain näytellä kesätyökseni kesäteatterissa, jonka jälkeen lomailin viisi viikkoa. Tuntui hyvältä palata viimein töihin ja laittaa myös poika päiväkotiin purkamaan energiaansa.
Shared Gems -seminaari tarjoaa kulttuurin ja luovan alan opiskelijoille ja alumneille monenlaisia näkökulmia tällä hetkellä kiivaimmin kasvavasta ilmiöstä: pelialasta.
Vyyhti loi vuonna 2012 kansainvälisen Shared Gems -peliseminaarikonseptin, jolle toivottiin jatkoa myös tälle vuodelle. Vyyhdin jättäessä päätuotantovastuun, tarjoutui Metropolian viestinnän koulutusohjelma ottamaan kopin seminaarin järjestämisestä. Vyyhti kokee seminaarin hyvänä alustana tavoittaa kulttuurin ja luovan alan opiskelijoita ja luovan alan yrittäjiä, joten hanke tuottaa seminaarin iltatilaisuuden yhteyteen Speed Networking -tilaisuuden.
Jätin hieman yli kuukausi sitten Vyyhdin projektipäällikön tehtävät. Siirryin koordinoimaan Metropolia Ammattikorkeakoulun alumnisuhteita. Itse koin muutoksen henkilökohtaisella tasolla kahdella tavalla. Omalle urakehitykselleni tämä on palkitseva, tavoiteltu muutos. Ajoituksellisesti kuitenkin kesken meneillään olevan hankkeen muutos tuntui harmilliselta. Taakse jättämälleni työyhteisölle kirjoitin jäähyväiskirjeenkin.