Pikkuveljeni ollessa noin 5-vuotias, oli minulla tapana huijata häntä tekemään mielekseni asioita ottamalla aikaa kaikesta mahdollisesta mitä hän teki. Hänessä kasvoi kilpailuvietti aikaa vastaan, ja se vietti sai hänet siivoamaan huoneensa, hakemaan minulle kaupasta jäätelöä tai iloksemme vain juoksemaan mahdollisimman nopeasti paikasta toiseen. Veljestäni kehkeytyi nopeasti vikkeläjalkainen fudiksenpelaaja.
Olen ylistänyt pelien jaloutta ennenkin, mutta vasta äskettäin muistin veljeni ja minun lapsuuden ajanottoleikin kuunnellessani brasilialaista Edgard Gouveia Junioria Hub Helsingin tiloissa. Tarkoitukseni oli osallistua työpajaan, jossa pelastetaan maailma pelaamalla. Työpajan vaatimat 12 ihmistä kutistui neljään, joten saimme kolmen tunnin yksityisluennon ja keskustelun pelin sijaan. Olisin pelannut mieluusti, mutta nyt sain kelpo annoksen uskoa omiin peleihini sekä energiaa ja uusia ideoita yhteistoiminnallisuuden jatkuvan tarpeen täyttämisen jatkokehittelyyn.
Kesäkuun loppuessa myös Vyyhti jää lomalle – mutta vain hetkeksi!
Vyyhdin vauhdikas kevät päättyi hallinnollisten tehtävien, raportointien ja tilastointien parissa tiiviisti vietettyyn aikaan. Myös kesäopintojakso saatettiin onnellisesti päätökseen 19.6. ja kymmennen ahkeraa kesäopiskelijaa sai suoritusmerkintänsä opintorekistereihin.
Syksyn Vyyhti-tapahtumia, opintokokonaisuuksia, yrittäjäaamiaisia ja Vyyhti-pelin toteutuksia valmisteltiin lomien kynnykselle asti.
Vyyhtipeliä pelattiin Jyväskylän Kaupunginteatterin teatteritiistaissa 15.5.2012.
Pelissä pelasi 3 joukkuetta: Kaupunginteatterin johto, kaupungin päättäjät ja teatteria harrastavat nuoret. Pelin avulla haettiin vastauksia nuorisoteatterin toimintaan.
Läänintaiteilija Pasi Saarinen kertoo pelaajille pelin sääntöjä Jyväskylän Kaupunginteatterissa 15.5.2012
Jyväskylän kaupunginteatterin Teatteritiistaissa käytettiin Vyyhtipeliä nuorisoteatterin yhteistoiminnallisuuden rakentamisen välineenä. Lue lisää Jyväskylän pelistä blogissa maanantaina 21.5.
Peleillä on kumma kyky koukuttaa ja kutitella. Ainakin minua ja juuri oikealla tavalla. Väitän, että useimmilla ihmisistä on myötäsyntyinen halu kilpailla, pelata ja leikkiä. Kun yhdistetään teatteri-ilmaisun ohjaaja, lautapelit ja yhteisö ongelmatilanteessa, saadaan aikaiseksi mitä mainioin soppa kaikkia niitä! Kilpailutilanteessa ylitämme itsemme. Leikkiessä unohdamme järjestetyn tilanteen, jossa olemme. Pelatessamme meitä ohjaavat säännöt, joiden puitteissa on helppo ja turvallista toimia. Rajat ruokkivat luovuutta!
Mikä olisi lähempänä soveltavaa teatteria kuin lautapelinä pelattu kaupunginosayhdistysten yhteistyö? Susanna Snellmanin kulttuurituotannon yamk:n lopputyö Vyyhtipeli on vastaus tähän. Keväästä alkaen vetämässäni livepelissä tarkoituksena on saada kaupunginosayhdistykset lähestymään toisiaan, oppimaan ja jakamaan toisilleen tietotaitoa sekä resursseja. Ja tietysti pitämään hauskaa! Pelaamaan haluttaisiin saada etenkin yhdistykset, jotka ovat tottuneita toimimaan yksin ja jotka ovat eniten avun tarpeessa. Pelaamisen olisi tarkoitus auttaa juuri tämän dialogin ja kontaktin löytymisessä, ainakin kahden yhdistyksen välille.
Ennen ensimmäistä koepeliä käytiin lävitse pelin sääntöjä ja valittiin kummallekin joukkueelle pelinappulat.
Jo antiikin roomalaisetkin harrastivat noppapelejä ja ammattimaisimmat pelaajat saattoivat ansaita nopilla jopa omaisuuksia. Rahan sijasta lautapeli antaa siis pelaajalleen aivan toisenlaista pääomaa kuten ideoita ja porukkaan kuulumisen tunteen. Nykyihmiselle lautapelit ovat mitä erinomaisin harrastus, sillä toisin kuin suurin osa tietokonepeleistä, lautapelit suorastaan kannustavat olemaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Lautapelit ovat mitä mainioin keino lisätä yhdessä vietettyä aikaa mutta voiko lautapeliä käyttää työvälineenä? Voiko lautapelin avulla vaikkapa lisätä yhteistoiminnallisuutta eri toimijoiden välille?
