Taustakartoitusta ja verkkojen kokemista

Ensimmäinen Vyyhti-viikko alkaa olla takana ja työskentely – perustusten valaminen – on käynnistynyt monella rintamalla. Koulutusten suunnitteluun liittyvän työni takia pidän tärkeänä kartoittaa luovan alan yrittäjyyden erityispiirteita kuulla kohderyhmän ja asiantuntijoiden näkemyksiä asiaan liittyen. Laadin listan kysymyksiä, joiden pohjalta pyrin herättämään keskustelua eri verkkovälineissä, ainakin Twitterissä, LinkedIn:ssä ja Google+:ssa. Tavoitteenani on keskustelun kautta saada tietoa ja luoda yhteistoimintaa sekä kokeilla eri verkkovälineiden soveltuvuutta tällaiseen toimintaan.

Ensimmäinen kysymykseni:
Mitä erityispiirteitä on yrittämisessä luovalla alalla?

Sain kysymykseeni mukavasti vastauksia Twitterissä ja varsinkin Google+:ssa, joka samalla osoitti minulle vahvuutensa verkkokeskustelualustana. Tässä muutamia poimintoja ja huomioita syntyneestä keskustelusta:

Luovuuden ja yrittäjyyden ristiriita

Työskentely luovien ihmisten kanssa. Suhtautuminen rahaan, markkinointiin ja bisnekseen usein erilainen kuin ”tavallisissa” töissä. Luovia konsepteja ei ymmärretä ellei niissä ole selkeää ansaintalogiikkaa – joka taas usein halutaan esitettävän tuotantotalouden tavoin. Cristina Anderson

Itse olen törmännyt siihenkin, että tuo yrittäjyyden puoli eli ne vaatimukset mitä siihen tarvitaan (rekisteröinnit, alvit, kirjanpitäjän hommaaminen ts.) on se kynnys jonka yli ei mennä. Mulla on kavereita itsellä jotka pitää sen luovan tekemisensä alvirajojen sisällä sen takia koska sen kynnyksen ylittäminen on todella hankalaa. M Moira P

Luovan alan yrittäjyyteen kuuluu epäjärjestys

Järjestelmällisyys ja suunnitelmallisuus ovat hataria käsitteitä. Mm. aikataulut, tavat ja ihmiset vaihtuvat koko ajan. @koomamies

Mikään ei oo ikinä varmaa tai säännöllisyä, hullut työajat, vaihtuvat ihmiset. @mimosalle

Aikataulutus ei välttämättä sovi samalla tavalla luovaan työhön kuin perinteiseen puuhasteluun. Tällä tarkoitan lähinnä ”välietappeja”, työaikoja, työhön kulutettua aikaa, jne. Luovaa työtä tehdessä ei olla on/off työ-moodissa. Karri Anttila

Yrittämisen kannalta leimallista on sopimusten epäsäännöllisyys ja kaikenlaisen vähänkin julkisemman kilpaikuttamisen täydellinen sopimattomuus luovaan työhön. Vesa Metsätähti

Luovuus aiheuttaa väärinkäsityksiä ja ristiriitaisia odotuksia työn tulosta kohtaan

Asiakas saataa halua projektilta oikeasti jotain ihan muuta kuin on sovittu tai puhuttu. Ja vaikka maksussa ei olisikaan sinnsä suunnattomia ongelmia, ei asiakas ole välttämättä tyytyväinen jos se salainen ja joskus ristiriitainenkin toive jää toteutumatta. Vesa Metsätähti

Asiakkaan kouluttaminen, kuten yllä mainittiin. Asiakkaan on vaikea ymmärtää kuinka paljon oikeasti tapahtuu tai kauanko kestää luovassa työssä. ”Kyllähän tollasen logon/biisin/kässärin vetäisee hatusta ja joku oikolukee jutskat”. Liian yleinen asenne. Karri Anttila

Vähän samaa sarjaa kuin edelliset mutta enemmänkin itse luovuudesta. Palikoita voi mitata, koneita voi testata jne. Luova tuotos joka tehdään tilaustyönä ei useinkaan ole mitattavissa. Toisen mielestä toinen juttu on hyvä, toisen mielestä ihan joku toinen. Tomi Karmaluoto

Kiitos kaikille tähän mennessä osallistuneille. Jatkokommentteja voi yhä jättää esimerkiksi Google+:n keskusteluketjuun tai vaikka kommenttina tähän blogimerkintään. Vyyhdin perustusten valaminen jatkuu uusilla kysymyksillä ja keskusteluilla ensi viikolla.

Jaa juttu eteenpäin: