Viikkokirje viikolla 47, 2013

Maanantaina 18.11.

Tehtiin edelleen seminaarin jälkitöitä ja sekalaisia projektihommia.

Tiistaina 19.11.

Pidettiin Metropolian Verkostot ja rajaton yrittäjyys -seminaarin tuotantotiimin purkupalaveri seminaarituotantoon liittyen. Tiivistettynä voisi sanoa, että tiimi piti tuotantoa hyvin onnistuneena, mutta myös jonkin verran parannettavaa löytyi. Onnistumisina esiin nostettakoon itse seminaaripäivän hyvä sujuminen sekä tuotantotyökaluna käytetty Scrum-seinä, eli tiimin yhteinen, tehtävien visualisoimiseen ja organisoimiseen käytetty seinätaulu. Parannettavaa olisi muun muassa tuotantotiimin päätösvastuun selkiyttämisessä.

Lisättiin seminaarivideoita Vyyhdin Vimeo-tilille, josta niitä nostetaan jälkimarkkinointimielessä esiin eri kanaviin.

Keskiviikkona 20.11.

Pidettiin Vyyhti-projektin projektikokous Vyyhti-toimistolla. Kokouksen muistio löytyy Vyyhti-wikistä.

Lisättiin edelleen seminaarivideoita Vimeo-tilille.

Laadittiin Vyyhtipelistä englanninkielinen infosivu kansainvälistymisen tueksi.

Torstaina 21.11.

Kirjattiin blogiin Verkostot ja rajaton yrittäjyys -seminaarin verkkonäkyvyyden yksityiskohtia.

Julkaistiin Vyyhti-blogissa ensimmäinen seminaarivideonosto, Tavoitteellinen verkkoläsnäolo.

Perjantaina 22.11

Helka lähetti 13.11.2013 pidetyn kaupunginosatoimijoiden Facebook-koulutuksen materiaalit ja palautekyselyn koulutukseen osallistuneille kaupunginosa-aktiiveille.

Lisättiin seminaarivideoita Vyyhti-blogiin ja muokattiin joitan Vyyhti-webin osioita. Julkaistiin toinen blogivideonosto, Pienyrittäjän kansainvälistyminen.
Kirjoitettiin viikkokirjettä ja täydennettiin tuntiseurantoja.

Jaa juttu eteenpäin: