Viikkokirje viikolla 3, 2012

Maanantaina 16.1. Yrittäisinkö? -kesäopintojakson opettajakoordinaattori Elena Wernick aloitti tehtävässään. Keskiviikon Twitter-työpajan rakennetta viimeisteltiin, kehiteltiin harjoituksia ja pajatyöskentelylle käsikirjoitusta.

Tiistaina 17.1. Vyyhtiläiset jakoivat Metropolian kulttuurin ja luovan alan hanketoimijoiden kokouksessa kokemuksia hankkeiden yhteisen Luovuus syttyy -foorumin tuottamisesta vuonna 2011 ja ehdottivat erilaisia toimintamalleja, joilla toteuttaa energisoivasti ja ammattimaisesti vuoden 2012 foorumi.

Projektipäällikkö kertoi hankkeen työelämälähtöisyydestä (-läheisyydestä) Metropolian kulttuurin ja luovan alan opetushenkilöstölle Tammikuhina-tapahtumassa.

Sähköisistä jumppakerhoista tiedotettiin Hub-Helsinkiä. On varsin todennäköistä, että kevään työpajoihin saapuu Hubin jäseniä

Keskiviikkona 18.1. Shared Gems 2012 -peliseminaarin tuotanto eteni, Alueellisten yrittäjäaamiaisten pilottivaihe julkistettiin ja Sähköisistä jumppakerhoista tiedotettiin.

Projektipäällikkö tapasi myös Liikkuvan Arjen Design (LAD) -hankkeen Päivi Keräsen, jonka kanssa pohdittiin mahdollisuuksia tutkia yhteisöjohtamisen ja verkostojen muotoja LADin kesän 2012 toteutuksissa.

Iltapäivällä klo 13-14 pidettiin ensimmäinen Sähköinen jumppakerho, tuntemuksia tilaisuudesta löytyy blogikirjoituksesta.

Torstaina 19.1. tavattiin teatteri-ilmaisun ohjaaja (TIO) Jori Pitkänen, jonka kanssa keskusteltiin alumnien täydennyskoulutustarpeista osaamisen tuotteistamisen, oman työn markkinoinnin ja yrittäjämäisen toiminnan saralla.

Projektipäällikkö osallistui Shared Gems 2012 -tuotannon tiimoilta tuotantopalaveriin, jossa kartoitettiin tilojen käyttöä tapahtumapäivänä sekä alustavasti neuvoteltiin teatteritekniikan opiskelijoiden rekrytoimisesta.

Tavattiin myös Metropolian esitystekniikan opiskeljoita, joille kerrottiin Shared Gems 2012 -tuotannon tarjoamista työmahdollisuuksista. Opiskelijoiden kanssa keskusteltiin myös kesäopintojaksosta.

Shared Gems 2012 puhujien ja yhteistyökumppaneiden lista alkoi pikkuhiljaa vahvistua, joten seminaarin tekeminen viikolla 3 oli hyvin antoisaa.

Jumppakerhon osallistujapalautetta analysoitiin ja pohdittiin jatkokehitystä. Myös Yritystoiminnan edellytykset -opintokokonaisuutta syksylle 2012 valmisteltiin eteenpäin. Seuraava askel on sopia lähiopetusajat, ja pian kokonaisuuttaa päästään todennäköisesti myös markkinoimaan opiskelijoille.

Perjantaina 20.1. Projektipäällikkö tapasi kulttuurituotannon koulutuspäällikön ja lehtoreita, aiheena syksyllä pilotoitava oman osaamisen tuotteistamisen opintojakso (virtuaalipainotteinen toteutus). Tapaamismuistio löytyy wikistä.

Fasilitointi-mikrokirjan artikkelikokoelma saatiin täyteen. Kirjan työstö jatkuu pienellä lukukierroksella ja viimeisillä korjauksilla, minkä jälkeen kirja voidaan lähettää taitettavaksi.

Tehtiin myös pientä, ulospäin näkymätöntä korjailua verkkosivujen kuvarakenteisiin, jonka jodosta sivujen ulkoasun toimivuus on riippumaton sivuston ulkopuolisista palveluista.

Jaa juttu eteenpäin: