Vyyhdin superyrittäjäpäivä vahvisti verkostoja

Torstaina 19.4. Vyyhti-hanke oli mukana vahvistamassa yrittäjien verkostoja aamusta iltaan.

Aamu alkoi Alueellisella yrittäjäaamiaisella Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki -alueella. Kokoontumispaikkana oli deClub ja teemana kansainvälistyminen, josta alusti Helsingin Yrittäjien Jussi Iipponen. Paikalla oli viitisentoista alueella toimivaa yrittäjää.

Tilaisuudessa esiteltiin myös kaupunginosayhdistys Artovan monipuolista alueellista toimintaa. Aamun päätteeksi otettiin työstettäväksi kysymys, miten tärkeinä pidettyjä verkostotapaamisia jatkossa toteutetaan. Vyyhti on mukana verkoston kehittämisessä ja toiminnan edistämisessä toimintavuotensa 2013 loppuun saakka.

Lue lisää Vyyhtin yrittäjäaamiaisesta täältä.

Illalla kokoontui Helsingin Yrittäjien Luova yrittäjäilta Metropolia ammattikorkeakoulun kulttuurin ja luovan alan Hämeentie 161:n toimipisteeseen. Läsnä oli lähes yhdeksänkymmenpäinen yleisö.

Suurin osa Yrittäjäillan yleisöstä olivat Helsingin Yrittäjien jäseniä, mutta mukaan mahtui myös Vyyhti-hankkeen kutsumana opiskelijoita, jotka harkitsevat yrittäjyyttä tai ovat juuri aloittaneet yritystoimintansa.

Illan puheenvuoroissa yleisö kuuli muun muassa Vyyhti-projektista ja Hub Helsingin toiminnasta, kuin myös muotoilusta ja siihen liittyvistä palveluntarjoajista. Ohjelma huipentui Proimpro Oy:n vuorovaikutusmuotoilija Simo Routarinteen inspiroivaan ja hauskaan työpajaan, joka sai osallistujat oppimaan vuorovaikutuksen saloja parityöskentelynä. Auditorio raikui naurusta harjoitusten aikana.

Ilta jatkui vapaamuotoisena verkostoitumisena. Niin järjestäjät kuin yleisökin olivat tyytyväisiä saatuaan tutustua Metropolian ehkä kauneimmat maisemat tarjoavaan Flyygeliaulaan. Keskustelunsorina oli innokasta ja kontakteja syntyi moneen suuntaan.

Jaa juttu eteenpäin: