Vyyhtipelin matkassa #2

Vyyhtipeliä pelattiin Jyväskylän Kaupunginteatterin teatteritiistaissa 15.5.2012.
Pelissä pelasi 3 joukkuetta:  Kaupunginteatterin johto, kaupungin päättäjät ja teatteria harrastavat nuoret. Pelin avulla haettiin vastauksia  nuorisoteatterin toimintaan.

Läänintaiteilija Pasi Saarinen kertoo pelaajille pelin sääntöjä Jyväskylän Kaupunginteatterissa 15.5.2012

Pelimatto kulki mukanani kätevästi autolla Jyväskylään, jossa odotti innokas pelinkehittäjätiimi: Läänintaiteilija Pasi Saarinen ja Teatterikuraattori Antti Niskanen. Muokkasimme vielä pelin sääntöjä ennen h-hetkeä ja leikkelimme peliin kuuluvia pelimerkkejä yhdessä, jonka jälkeen osallistujia alkoikin jo saapumaan paikalle.
Jyväskylän kaupunginteatterin peliä fasilitoi Pasi Saarinen ja pankkina toimi Antti Niskanen.

Joukkueet rakentavat itse pelinappulansa ennen pelaamisen aloittamista

Pelaajien saavuttua kerroin Vyyhti -hankkeesta ja pelin kehittelyprosessista, jonka jälkeen Pasi Saarinen kertasi pelaajien kanssa pelin säännöt, tavoitteen ja pelin etenemisen.

Peliä oli seuraamassa joukko paikallisia erilaisista yhdistyksistä ja taidetoimikunnasta. Lisäksi paikalla oli nuorisoteatterin harrastajia ja muita asiasta kiinnostuneita.

Kolmen pelijoukkueen lisäksi Jyväskylän Vyyhtipelissä oli elementtinä myös raati, jolle joukkueiden piti pelin edetessä perustella vastauksiaan. Raati koostui nuorisoteatterilaisista, joita oli ohjeistettu seuraamaan peliä kriittisesti.

Pelin rakenne toimi hienosti kolmen joukkueen pelaamana ja raatikäytäntö oli hieno lisä rakenteeseen. Peli sai aikaan keskustelua myöhäiseen iltaan asti. Osallistujat ja järjestäjät olivat tyytyväisiä illan antiin.

Vyyhtipeli on 15 neliön kokoinen muovimatto, joka muovautuu pelaavan kohderyhmän mukaan. Peli voidaan rakentaa kohderyhmälle sopivaksi työpajan avulla tai Vyyhdin toimijoiden avustuksella itsenäisesti. Pelin päätarkoituksena on löytää ja kehittää yhteistoiminnallisuutta ja toimia ongelmanratkaisun työvälineenä. Vyyhtipelin lautapeliversio on tulostettavissa Vyyhdin internetsivuilta http://vyyhti.metropolia.fi/vyyhti-peli/

Jaa juttu eteenpäin: