Vyyhtipelin matkassa – yhteistoiminnallisuus syntyy tekemällä yhdessä

Susannan ja Sannan matka huipentuu Berliinissä tänään pelattavaan Vyyhtipeliin. Peliä on edeltänyt tutustuminen pelaavaan organisaatioon, pelaajien taustoihin (ikä, työkenttä ja tavoitteet) sekä tämänpäiväistä peliä vetävään Julia Heisigiin. Pelin vetäminen vieraalla kielellä on vaatinut järeää pohjatyöskentelyä.

Avaan tässä blogikirjoituksessa Berliinissä 3.12.2013 pelattavan Vyyhtipelin taustatyötä, yhteistyön syntyä sekä jatkotoimenpiteiden mahdollisuuksia. Peliä pelataan Berliinin teknisessä korkeakoulussa (Hochschule für Technik und Wirtschaft (HTW) Berlin)

kuva (4)
Sanna Ristaniemi ja Julia Heisig keskustelevat Vyyhtipelistä 2.12.2013 Berliinissä

Yhteistyön synty
Susanna ja Sanna matkustivat vuoden 2013 keväällä Berliinissä järjestettyyn Culture and Computer sience -seminaariin. Vyyhtipeli aiheutti keskustelua seminaarin iltatilaisuudessa ja asiaan päätettiin palata vielä myöhemmin. Berliinin korkeakoulu (HTW) vastasi haasteeseen kokeilla Vyyhtipeliä yhteistoiminnallisuuden rakentamisen välineenä kolmen eri tutkimuskeskuksen välillä.

Oppilaitoksen perehtyneisyys pelillisyyteen ja laadukas pelialan opetus loivat Vyyhtipelin kehittäjille paineita: miten kotoisa Vyyhtipelimme onnistuisi tuomaan uutta sisältöä huipputekniikkaa edustavaan organisaatioon?

IMG_2213
Oppilaat esittelevät Motion capture -tekniikkaa

Haaste päätettiin ottaa vastaan avoimin mielin. Epäonnistumisen mahdollisuus kutkutti: entä jos nyt päädytäänkin pelaamaan ensimmäinen epäonnistunut Vyyhtipelikerta? Mitkä seikat epäonnistumiseen voisivat johtaa? Etenkin kun pelin pelaaminen Suomessa on onnistunut joka kerta hienosti. Sopiiko peli saksalaisille alkuunkaan? Entä jos peli toimiikin hienosti ja sitä halutaan käyttää jatkossakin?

Päätettiin raportoida pelin kulkua, suunnittelua ja jälkimaininkeja asianmukaisesti, jotta mahdollinen epäonnistumisen tai onnistumisen paikka olisi helpompi paikantaa jälkikäteenkin.

Vyyhti sai tutustua oppilaitoksen toimintaan seuraamalla erilaisia oppilaiden luomia demoja. Etenkin pelisuunnittelun pelipohjaisen oppimisen esittely oli hyvin mielenkiintoinen. Saimme testata demoa, jossa simuloidaan mahdollisen vaaratilanteen (esim. tulipalo) syntymistä ja toimintaohjeita sairaalaolosuhteissa. Valmiin tuotteen on tarkoitus toimia sairaalahenkilökunnan koulutusvälineenä.

 

IMG_2210
Materiaalia, joka on toiminut oppilaiden tekemän pelin inspiraation lähteenä.

Oppilaitokseen tutustumisen jälkeen Vyyhtiläiset levittivät Vyyhtipelimaton  jättimäisen korkeakoulukompleksin (kyllä, tämä koulu on kuin pieni kaupunki) laitamilla sijaitsevan H-talon pohjakerrokseen. Pelilaudan levittämisen aikana siirryttiin keskustelemaan pelin sisällöistä, tavoitteista ja fasilitoimisesta. Julia oli pohtinut etukäteen tavoitteita ja oli hyvin innostunut ottamaan fasilitointihaastetta itselleen. Hän toi myös peliin omia sisältöjä ja halusi osallistua Jumikysymysten asetteluun. Syntyi tulevaisuusteema, jota lähdetään rakentamaan aivan pelitilanteen alusta asti. Peliä fasilitoi Julia yhdessä Sannan kanssa (Sanna on välttämätön taustatuki sillä Julia ei ole aikaisemmin tutustunut Vyyhtipeliin. Allekirjoittanut toimii Jumittajana ja pyrkii pitämään pelin rakenteen toimivana.

IMG_2215
Oppilaiden tekemä sairaaloille tarkoitettu simulaatiopeli syntyi tutustumalla sairaalan pohjapiirustukseen.

Taustatyö

Yhteiselle tapaamiselle oli määritelty etukäteen tavoitteita, jotka tulisivat helpottamaan pelitilannetta ja pelin sisältöjen rakentamista. Suurimpana haasteena koettiin yhteisen kielen löytäminen. Tällä tarkoitetaan itse pelitilanteen kolmekielisyyttä ja pelaavan kohderyhmän yhteisen kielen löytymistä.  Yhteinen kieli ei ollut itsestäänselvyys sillä tämän pelikerran tavoitteena on löytää yhteistoiminnallisuutta kolmen eri tutkimuskeskuksen välillä.

Oppilaitos (HTW) on jättimäinen noin 12.000 oppilaan kompleksi, jonka sisällä toimii useita tutkimuskeskuksia. Tällä kertaa haetaan yhteistoiminnallisuutta kulttuurin ja teknisen tutkimushenkilökunnan välille.Kaikki pelaajat ovat miehiä ja tulevat päasiassa tietokonepuolelta. Tämä asettaa uudenlaisia haasteita pelin muokkaamiseen.

On ollut antoisaa huomata Vyyhtipelin muovautumista eri kohderyhmien käytössä. Tällä kertaa pelaavan kohderyhmän edustaja tulee toimimaan pelin fasilitaattorina. Minkälaisiin ratkaisuihin päädyttiin pelin onnistumiseksi?

 

  1. pelaajat tulevat Julian mukaan olemaan aluksi hyvin jäyheitä. Tämän takia on hyvä unohtaa ”leikillisyys” ja kehollisuus ensimmäisistä Jumitehtävistä ja kehittää tilalle kohderyhmälle soveltuvaa toimintaa. Päädyttiin avaruusteemaan, jonka avulla jokainen joukkue rakentaa itselleen peimerkiksi avaruusaluksen ja nimeää joukkueensa laivueen peliä varten.
  2. peliä ohjailee vahvasti tulevaisuusteema. Asioita lähestytään tulevaisuusajattelun avulla.
  3. Jumitehtävissä käytetään paljon piirtämistä, aikajanoja ja taulukoita.
  4. peliaika pidetään kompaktina (35 minuuttia)
  5. pelaajat määrittävät itse koko pelin tavoitteet (pinkit pylpyrät) ennen peliä.
  6. pelin Jumikohdissa kielenä saksa. Pelin saksalainen fasilitaattori toimii Jumien kaiuttajana. Kaiutus on ohjeistettu asianmukaisesti edellisenä päivänä
  7. purkutoimenpiteenä käytetään piirtämistä tai muunlaista hahmottelua. Keskustelupohjaisen purkamisen sijasta siirrytään suoraan suunnitteluvaiheeseen, eli mallinnetaan asioita erilaisin keinoin
  8. pelin kehittämiseen voi osallistua vaikka ei osallistuisikaan itse peliin. Jumikysymyksiä sekä pelin tavoitteita voi määritellä etänä ennen peliä. Etätyöskentelyyn osallistuu pääasiassa Julian kollegoita H-talosta.

 

IMG_2219
Opiskelijaruokala

 

IMG_2221
Näkymä HTW Berlinin ruokalan edestä

Pelin jälkeen??Olisi mielenkiintoista pelata uudestaan noin kolmen kuukauden kuluttua saman ryhmän kanssa. Lisäksi olisi mielenkiintoista kehittääMetropolian ja HTW:n yhteistyötä etenkin pelipohjaisen oppimisen ja pelisuunnittelun saralla.

Tänään järjestettävä peli dokumentoidaan mahdollisimman tarkasti Vyyhti-hankkeen Wikityötilaan. Lisäksi kokemuksista kirjoitetaan blogikirjoituksia.

susanna

 

Jaa juttu eteenpäin: