Yhteispeliä etsimässä

Olen viime aikoina kiinnittänyt paljon huomiota ihmistenväliseen viestintään. Mitä enemmän viestijöitä on, sitä enemmän soppa menee sekaisin. Lähes poikkeuksetta. Mutta miksi? Osaammeko ottaa jokapäiväisessä viestinnässämme huomioon antamiemme viestien saajat, jotka todennäköisesti kaikki edustavat aivan erilaisia lähtökohtia, taustoja, ammattikuntia ja persoonia?

Jotta viestintä ei olisi liian helppoa, mukaan mahtuu aina sopankeittäjiä, jotka haluavat hämmentää soppaa syömäkelvottomaksi. Nämä myrkynkeittäjät toimivat esteenä varsinkin yhteistoiminnallisuutta vaativien projektien viestinnässä ja onnistumisessa. Olen huomannut varsinkin tekstuaalisen viestinnän aiheuttavan monesti ongelmatilanteita. Eleillä, keskustelulla, äänenpainoilla ja tilanteella on suuri osansa onnistuneessa viestinnässä.

Varsinkin nykypäivänä yhteinen rakentaminen tapahtuu usein kiireisten palavereiden ohella verkossa. Mitä siis tapahtuu, jos projektityössä yhteistoiminnallista toimintatapaa toteuttavat henkilöt eivät koskaan tapaa toisiaan? Viestintä on pelkästään verkossa?

Joulu tekee tuloaan ja näinä päivinä haluamme tuoda esille hyvää tahtoa ja kunnioitusta kanssatoimijoitamme kohtaan. Lähettelemme joulukortteja, paketoimme lahjoja. Olemme päällisin puolin hienosti hyväntahtoisia. Haluamme olla yhdessä rakkaidemme kanssa ja kenties osoitamme sen keskustelemalla menneen vuoden asioista ja olemalla kiinnostuneita läheisistämme. Joulun aikaan valitsemme yhdessä kollektiivisesti olla toisillemme armollisia. Tämä on yhteistoiminnallisuutta parhaimmillaan. Voisimmeko ripotella tätä Joulun aikaansaamaa viestintää pieniksi murusiksi koko tulevalle vuodelle? Sillä halusimme tai emme, viestimme jatkuvasti pelkällä olemassaolollamme. Ja voimme halutessamme tehdä siitä kanssakulkijoillemme ja kollegoillemme positiivisen ja eteenpäinvievän kokemuksen.

Jaa juttu eteenpäin:

2 thoughts on “Yhteispeliä etsimässä”

  1. Tätä samaa ilmiötä tutkivat jatkuvasti useat tahot. Itsekin olen työstänyt verkkopohjaiseen viestintään liittyvän YAMK-opinnäytetyön; vaikka sen näkökulma oli paremminkin ”miten saada ihmiset motivoitumaan tuottamaan sisältöä ja viestimään wikissä”, antoivat taustamateriaalit ja haastattelut selkeän kuvan siitä, ettei verkkopohjainen viestintä yksistään riitä synnyttämään luottamuksellista ilmapiiriä, joka kasvokkaisviestintätilanteissa muodostuu paljon nopeammin.

    Yksikään työ- tai muu yhteisö ei siis pääse aitoon yhteistyöhön ihmisten välillä pelkän verkkovälineisiin pohjautuvan viestinnän varassa.

    Epäselvyyksiä aiheuttaa usein myös yksilön kommunikointityyli. Siksipä sähköisen ympäristön aiheuttamia haasteita voi selättää esimerkiksi sopimalla säännöllisin väliajoin ihan oikeita, vanhanaikaisia palavereja tai muita neuvottelutapaamisia.

    Kehitys kehittyy ja jonain päivänä kaikki sujuu luontevammin myös verkossa, mutta niin kauan kuin toimitaan eritasoisten verkkoviestintäosaajien kanssa, on käytettävä useita rinnakkaisia viestintäkanavia. Ja kahviteltava kimpassa, koska se on kivaa ja luo mukavasti yhteishenkeä.

  2. Minulla ei ole tähän ratkaisevaa vastausta, mutta on tärkeää aina välillä pysähtyä miettimään näitä asioita. Viestintä on siitä mukava asia, että sitä voi aina kehittää.

Kommentointi on suljettu.