Koputa naapurin ovea. Siitä se lähtee.

Ystävänpäivän aamuna kokoonnuimme Arabian alueen yrittäjien kanssa yhteisen aamiaispöydän ääreen Metropolia Ammattikorkeakoulun Tavi-talon Flyygeliaulaan, josta aukesi kaunis luminen maisema Vanhankaupunginlahdelle. Toistakymmentä alueen yrittäjää hörppi kahvia Vyyhdin ja Artovan järjestämän yrittäjäaamiaissarjan ensimmäisellä aamiaisella.

Aamiainen nautittiin kauniin maiseman äärellä.

Saimme kuulla yrittäjäverkosto Up With Kallion tuottajan Anna Pakarisen kertomana, kuinka verkostoituminen on järjestäytynyt naapurikaupunginosassa. Pienen kaveriporukan innostuksesta kasvanut verkosto on kasvanut koko Kallion yhdistäväksi toimijaksi. Vaikka toimintamalli Kalliossa on tuottajajohtoista, Anna kannusti kaikkia yrittäjiä tutustumaan naapureihinsa. Yhteistyöllä on suuri voima. Tämä on todettu niin Kalliossa, kuin muuallakin. Pienet teot, kuten naapurin kätteleminen voivat olla alku jollekin suuremmalle.

Annan inspiroivasta puheenvuorosta lisää lähipäivinä…

Kuinka me voisimme verkostoitua? Millä tavalla voisimme auttaa toisiamme? Millainen verkosto olisi hyvä Arabian alueen yrittäjille? Olisiko meillä vapaaehtoisia vetämään tällaista Kallion tapaista verkostoa? Onhan sinulla jo käyntikorttini?

Ensimmäinen aamiainen innosti, herätti kysymyksiä ja antoi kasvot alueella toimiville yrityksille. Käyntikortteja ja ideoita vaihtui vielä naulakolla. Uskon tästä poikineen paljon hyvää!

Seuraavalla kerralla aamiaispöytä katetaan Media Labin tiloihin. Lisätietoa maaliskuun aamiaisesta löydät täältä. Tule mukaan tutustumaan ja inspiroitumaan!

Jaa juttu eteenpäin: