Tänään on keskiviikko, 30.4.2014 ja tämä on Vyyhti-hankkeen viimeinen olemassaolopäivä. Tähän tämä kaikki täällä loppuu. Kaikki, mikä on tehty, on tehty. Kaikki mikä on saavutettu, on saavutettu. Niin, no – paitsi Sannalla, joka vielä pakkaa satoja hankkeen papereita arkistoitavaksi hikipäissään tuossa vieressäni. Joka tapauksessa: viimeisiä viedään.
Ja tämä on myös tietty minun viimeinen työpäiväni. Matkani täällä on ollut lyhyt. Lyhyt, mutta perin antoisa. Olen siltikin täällä nähnyt paljon. Olen varmasti oppinutkin paljon, mutta sen tajuaminen ja konkretisoituminen tapahtuu monesti hieman myöhemmin, viiveellä. Mutta nähnyt olen paljon. Nähnyt, kuinka täällä Vyyhdissä ollaan oltu niinkuin on hankkeen omille verkkosivuille komeasti kirjoitettukin. Täällä ollaan todellakin toimittu sovittujen arvojen ja tavoitteiden pohjalta. Ei tyhjänpuhumista, ei isoja sanoja tyhjille saleille. Oltu niinkuin on parhaiten osattu. Hanke on varmasti ollut itsensä kokoinen. Sitä on ollut huikea katsoa sivusta nämä viimeiset puolitoista kuukautta.
Eli olkoon tämä perässä seuraava raporttini tekemästäni työstä Minun viimeinen henkäys Vyyhtihankkeelle:
RAPORTTI
JOHDANTO
Tämä on raportti työstäni, jonka suoritin Metropolia Ammattikorkeakoulun Vyyhti – verkostot, yrittäjäosaaminen ja yhteistoiminnallisuus luovilla aloilla -hankkeessa ajalla 17.3. – 30.4.2014. Työsopimuksessa työni oli määritetty tutustumaan itse hankkeeseen, sen kaikkiin toimijoihin, hankkeen toimintatapoihin- ja menetelmiin, kohderyhmiin sekä ennen kaikkea tutkimaan hanketyössä käytettyjä fasilitointimenetelmiä – ja kokoomaan saaduista tuloksista Vyyhti-hankkeelle yksi selkeä, Vyyhtimäinen fasilitointimenetelmä hankkeen kohderyhmien käyttöön.
Työnkuvaani kuului myös blogikirjoittelu sekä osallistuminen Kotisatama– prosessin (27.3) suunnitteluun sekä fasilitoimiseen. Olin myös mukana Tiedettä Kampissa kick-off-tilaisuuden (15.4.) suunnittelussa ja fasilitoinnissa.
- MATERIAALI FASILITOINNISTA
Tutkittavaa materiaalia löytyi runsaasti Vyyhdin omilta verkkosivuilta, jonne hankkeen toimijat olivat koonneet ja reflektoineet fasilitointikokemuksiaan eri osilta työkentältä artikkeleiksi tai blogikirjoituksiksi. Hanke oli myös toimittanut ja julkaissut kirjan, johon on kerätty useita, eri toimijoiden mikroartikkeleita havainnoistaan fasilitaattorina ja fasilitointimenetelmistään. Fasilitoinnista, pelifasilitoinnista ja Vyyhtipelistä haastattelin Vyyhtipelin suunnittelijoita/pelifasilitaattoreita Susanna Snellmania sekä Sanna Ristaniemeä.
1.2 FASILITOINTI VYYHDISSÄ
Fasilitoitavia prosesseja hankkeessa olivat tarjonneet mm. Arabianrannan yrittäjille suunnatut Yrittäjäaamiaiset, Jussi Linkolan rakentamat Sähköiset jumppakerhot, pelialan yrittäjille ja ammattilaisille sekä opiskelijoille suunnatut Shared Gems- peliseminaarit, sekä kaikille kohderyhmille tarkoitetut Vyyhtipeli-sessiot.
Fasilitointi Vyyhti-hankkeessa oli toimivaa. Hankkeen toimijoiden työkokemukset fasilitoinnista olivat eri laajuiset: osa teki työn varman rutiininomaisesti, osa oli kokemuksiltaan alkumetreillä ja fasilitointimenetelmiä hiottiin vielä muistiinpanoihin palaten. Mutta yhtäkaikki, työ oli varmaa ja hallittua. Fasilitointimenetelmiin keskityttiin ja ennakkovalmistelut tehtiin Vyyhdissä huolella. Menetelmät haluttiin pitää luovina, aktivoivina ja monipuolisina ja niitä kehiteltiin jatkuvasti. Tämä ”uuden, jalostetun idean” käyttäminen loi toki alkuun epävarmuutta, mutta lisäsi motivaatiota pitää oma työ mielekkäänä ja haastavana. Tämä kaikki käy ilmi miltei työpäiväkirjamaisesti kirjoitetuissa blogi- ja artikkelikirjoituksissa hankkeen verkkosivuilla.
Tämä halu kehittää menetelmiä tekee työstä väistämättäkin omaleimaista, mutta sitä on vaikea koota selkeäksi, Vyyhtimäiseksi fasilitointitavaksi – ja näin ollen vaikeaksi jaettavaksi hankkeen kohderyhmien käyttöön. Hankkeen persoonalliset ja innovatiiviset menetelmät ovat niin lujasti sidoksissaan itse vetäjien omaan persoonalliseen tyyliin, että niitä on vaikea kirjoittaa auki selkeäksi, toistettavaksi menetelmäksi. Pääsääntöisesti fasilitointi Vyyhti-hankkeessa on niin sanotusti suoraan kuin oppikirjasta – joten minun oli epäkäytännöllistä yrittää luoda ulkopuolisille jotain, joka on jo luotu ennen Vyyhti-hanketta. Fasilitoinnista on kirjoitettu monia hyviä opuksia ja verkosta löytää helposti hyviä vinkkejä hyvään fasilitointiin.
Mutta se, mikä on silmiinpistävän Vyyhtimäistä, täysin luotu Vyyhti-hankkeessa, ja mikä on täysin omaperäinen fasilitointimenetelmä, on täällä kehitetty ja modifioitu pelifasilitointi. Vastaavaa termiä en ainakaan minä löytänyt tutkimuksen aikana mistään. Fasilitoinnin apuna on käytetty pitkään pelejä ja improvisaatioleikkejä(pelejä), mutta fasilitoitavaa lautapeliä ei löydy muualta kuin Vyyhti-hankkeesta.
- VYYHTIPELI, PELIFASILITOINTI, PELIFASILITAATTORI SEKÄ JUMITTAJA!
Susanna Snellmanin suunnitteleman ja yhdessä Sanna Ristaniemen kanssa kehittämän Vyyhtipelin mukana tulee ihan oma tuoteperhe: pelifasilitointi, pelifasilitaattori sekä Jumittaja!
Vyyhtipeli
Vyyhtipeli on fasilitoitava, jättimäinen ongelmanratkaisuhyötylautapeli, joka levitetään lattialle. Pelissä pelaajien päätavoite on saavuttaa oman joukkueen kolme ennalta valitsemaa kohdetta. Pelin aikana pitää ansaita rahaa, jotta tavoitteet saadaan haltuun. Rahaa saadaan vastaamalla menestyksekkäästi JUMI!- ongelmaratkaisukysymyksiin, tai löytämällä rahaa tuottava toimintanappula pelilaudalta.
Peli on päämekaniikoiltaan heitä-noppaa-ja-liiku, kysymys-vastaus sekä hae-ja-tuo – tuttu osin esimerkiksi Afrikan Tähdestä. JUMI!- kysymys on ns. salaman nopea ongelmanratkaisu-mekaniikka: kysymyksen kuulleessaan joukkueen tulee antaa vastaus suorilta käsin spontaanisti, ilman ennakkovalmisteluita. Vastajoukkue toimii vastausten arvottajana, ei pelifasilitaattori (tai Jumittaja!). Vastustajat siis arvioivat, paljon (peli)rahaa vastaava joukkue on ansainnut.
Pelissä pärjää (vastaus)taidoilla, mutta noppa ja erilaiset tapahtumakortit tuovat sattumaa peliin mukaan. Ja joskus on mahdollista, että pelissä ei tapahdu vuoron aikana mitään: joukkue kyllä liikkuu nopan osoittaman verran, mutta on mahdollista, että mitään tapahtumaa ei tapahdu.
Koska pelin sisältö tulee aina itse asiakkaalta, peli on aina uudenlainen. Pelin mekaaninen rakenne toistuu, mutta sisältö (ydinkysymys, teemat yms.) vaihtuvat asiakkaan mukaan. Näin ollen peliä ei voita koskaan samalla taktiikalla, samoilla vastauksilla. Pelin uudelleenpelattavuus on siis todella korkea.
Vaikka aina yksi joukkue voittaa ja toiset häviävät, kaikilla pelissä annetuilla ongelmanratkaisuvastauksista on parhaimmillaan asiakkaalle hyötyä. Vyyhtipelin pelaaminen on aina ensisijaisesti tarkoituksen mukaista (meaningfull play), vaikka se on myös viihdyttävää ja hauskaa. Sillä on aina joku ennalta määritelty funktio.
(Itsessään Vyyhtipeliä pelattiin 46 kertaa hankkeen aikana. Pelaajia pelissä oli yhteensä 445 kpl.)
Pelifasilitointi
Pelifasilitointi tapahtuu muuten samalla lailla kuin ns. perinteinenkin, mutta pelifasilitaattori (ja Jumittaja!) muuttavat kaiken ennakkomateriaalin fasilitoitavan pelin komponeneteiksi: mm. komponenteiksi, joita pelaajat tavoittelevat voittaakseen pelin; komponenteiksi, jotka helpottavat tai vaikeuttavat tavoitteen saavuttamista; komponenteiksi, joita suoritetaan tai joiden mukaan toimitaan, jotta pelin tavoite saavutetaan. Fasilitoitava prosessi siis tapahtuu pelin sisällä, pelin muuttumattomien sääntöjen ja mekaniikan/mekaniikkojen rajaamina.
Pelifasilitaattori
Samalla lailla kuin ns. perinteinen fasilitaattorikin, pelifasilitaattori ohjaa ryhmäprosessia pelin sisällä neutraalisti. Hän hallitsee prosessin, mutta sisältö tulee ryhmältä itseltään. Ryhmää aktivoidaan pelin ja pelissä tapahtuvien toiminnallisten tapahtumien avulla. Mutta pelifasilitaattorin on myös hallittava täysin mukana tuoma pelinsäkin: pelin säännöt, aikarajoitteet, käytettävissä oleva mekaniikan sekä ymmärrettävä pelaamiseen ja peleihin liittyvä dynamiikka: mikä on hyvä peli? Mitä ihmisessä tapahtuu, kun hän pelaa? Mitä tarkoittaa ja tapahtuu, kun joku voittaa ja joku häviää? Mitä tunteita liittyy voittamiseen, mitä häviämiseen? Miten tunteet vaikuttavat prosessin dynamiikkaan? Miten pelaamisesta syntyvät tunteet vaikuttavat osallistuvan käytökseen ja ryhmässä olemiseen?
Pelin tuoma energia
Pelitutkijat (mm. Sonja Ängeslevä, Jane McGonigal) ovat listanneet, että pelaaminen nostavat ihmisen kilpailuviettiä, sen sosiaalisuus ja interaktivuus kiinnostavat ihmistä, pelaaminen nostaa myös ihmisen uteliaisuutta ja se nostattaa oman kompetenssin parantamista. Lisäksi pelaaminen on viihdyttävää ja hauskaa ajanvietettä.
Ja pelin sisään rakennettu palautesysteemi antaa välitöntä responssia pelaajalleen: toimintosi joko lähentää sinua kohti tavoitettasi, tai se loitontaa. Pelissä ei pärjää, jollei pelaaja tee jotain. Ja myös se aktivoi aivoja paremmin, että Vyyhtipeli on iso, konkreettinen lautapeli, jota pelataan tilassa seisten, ei istuen staattisesti. Näitä energialatauksia pelifasilitaattori käyttää hyväkseen ohjatessaan ryhmäprosessia fasilitoitavan lautapelin kanssa.
Jumittaja!
Jumittaja! on pelifasilitaattorin työpari. Hän osallistuu materiaalin muuttamiseen peliin tarvittaviksi komponenteiksi. Tärkein työ hänellä kuitenkin on olla pelin ns. dramaturgi: Jumittaja! lukee peliä omalla läsnäolollaan ja vaikuttaa vahvasti siihen, millaisia ongelmanratkaisukysymyksiä ja menetelmiä pelaajat milloinkin kohtaavat. Jumittaja! tarkkailee ja pitää pelin rytmiä ja energiaa koossa: joskus peli saa olla kiihkeää, joskus voidaan rauhoittua, joskus tulee vaikeita kysymyksiä, joskus helpompia yms. Jumittaja! myös dokumentoi omalta osaltaan kuulemaansa ja näkemäänsä, ja pitää huolta, että pelissä käytettävät aikarajoitteet tulevat huomioitua.
- HUOMIOITA HUOMISEEN
Vyyhtipeli on ihanan simppeli ja muuntautumiskykyinen ja palvelee todella hyvin sille suunnattua toimintatarkoitustaan. Pelin toimivuus on todennettu monien pelikertojen ja niistä saatujen palautteiden kautta. Se on viihdyttävä, mutta sen avulla saadaan yhteisöjen käyttöön hyödyllistä dataa. Pidän kuitenkin Vyyhtipelin suurimpana kysymysmerkkinä ja huomiona pelissä saatujen datojen – Jumi!- vastausten – teknistä dokumentointia. Olen itse kerran yksin fasilitoinut Vyyhtipelisessiota, ja tällöin huomasin että pelin sääntöjen luomat aikarajat ja pelin nostattama kiihkeys pelaajissa aiheuttavat häiriötekijöitä vastauksia kuuntelevalle osapuolelle. Osa vastauksien merkityksillistä sisällöistä hukkuu pelin tuoman tiimellyksen alle: kuuntelevan joukkueen on vaikea kuunnella kun vastapelaajat puhuvat päällekkäin, harhailevat ajatuksissaan, liikkuvat ja elehtivät kehollaan yms. Periaatteessa tämä voi hyvin kuulua pelin – salaman nopean ongelmanratkaisumenetelmän – luonteeseen: jos kerran vastaus annetaan salaman nopeasti, tulee vastajoukkueen reagoidakin siihen salaman nopeasti? Peli varmasti kehittää hyvin pelaajien läsnäoloa ja toisen kuuntelua. Mutta jos ajatellaan, mitä kaikkea asiakas voisi tehdä koko pelistä tallennetuille, esim. auki litteroiduille materiaaleille? Pitäisikö sessiot kokonaisuudessaan tallentaa esim. digitallentimin tai dv-kameroin? Niin että asiakas voisi helposti palata materiaaliin prosessin jälkeenkin, tutkien pelitapahtumia suurennuslasin tai mikroskoopin kanssa? Ja mutta myös on syytä ajatella, miten tallentimien läsnäolo vaikuttaa pelaamiseen/ pelaajiin?
Myös se mietityttää, että millaiseksi resurssikysymykseksi Jumittajan/ työparin käyttö nousee. On ilmeistä, että työparin käyttö pelin aikana on perusteltua, mutta onko aina mahdollista käyttää työparia?
Lisäksi yhdeksi huomion arvoiseksi teemaksi nousee, millainen tulevaisuus hyötylautapeleillä yleensäkin on on-line/verkkopelien maailmassa. Pystyykö lautapeli haastamaan miltei elokuvallisia kokemuksia tarjoavia verkkopelejä? Perinteisten lautapelien lisääntyminen on selvästi nähtävissä aivan perus automarketeissa. Valikoima on laaja ja pelien vaikeustasot vaihtelevat lasten ja perhepeleistä aina aikuisille ja harrastajien makuun sopiville. Mutta tämän päivän tietokone- ja verkkopelit ovat ulottuvuuksiensa huipulla, pelit ovat huikeita kokomuksia – eli voiko lautapeli kilpailla näiden rinnalla?
Kiitos ja hyvää yötä. (Hyvää Vappua!)
Veli-Pekka Ristaniemi
