Aihearkisto: Blogi

Blogi-kategoriassa olevat merkinnät sisältävät pieniä uutisia, tiedotteita, kommentteja, mielipiteitä ja ideoita. Tämä on Vyyhti-blogin oletuskategoria.

Miten Vyyhti avautui minulle?

Vyyhti-hanketta on viikko jäljellä. Vappuna nostamme maljan kolmivuotisen projektin antoisalle taipaleelle. Itse olen ollut mukana vajaan kaksi vuotta toiminnasta. Kevään aikana on hankkeesta tehty vaikuttavuustutkimusta Leena Unkari-Virtasen toimesta. Hankearviointia yleisemmin on tutkinut Leena Björkqvist. On aika tarkastella Vyyhdin vaikuttavuutta hanketoimijoihin ja suunnata kiikari suoraan allekirjoittaneeseen.

Vyyhti on ollut luovien alojen verkostoitumisen, yhteistoiminnallisuuden ja yrittäjyysosaamisen hanke. Kohderyhminä ovat olleet etenkin luovan alan yrittäjät ja opiskelijat sekä kaupunginosatoimijat. Unkari-Virtasen vaikuttavuustutkimus ilmestyy ensi viikolla Vyyhdin vaikuttavuudesta hankkeen osatoteuttajiin, osallistuneisiin kohderyhmiin ja muihin vaikutuksen alaisiin kohdennettuna.

Itse olen alkanut luopumisprosessin myötä pohtia hankkeen vaikuttavuutta omaan elämääni. Onko työskentely Vyyhdissä saanut minua verkostoitumaan? Olenko oppinut lisää yhteistoiminnallisuudesta tai siihen tähtääviä menetelmiä? Entä olenko saanut oppia yrittäjyyteen?

1. Verkostoituminen

Kyllä, olen verkostoitunut hankkeessa työskentelyn aikana enemmän kuin ikinä elämässäni aikaisemmin! Työni puitteissa olen tavannut satoja ihmisiä. Jo pelkästään Vyyhtipeliä olen peluuttanut Susanna Snellmanin kanssa liki 50 kertaa ja 500 pelaajan voimin. Olen myös oppinut verkostoitumaan rennommin ja avoimemmin sekä jakamaan auliimmin tietoa ja hyviä käytänteitä tapaamieni ihmisten kanssa.

Uusi aluevaltaus on ollut verkostoituminen sosiaalisessa mediassa. Ennen hanketta olin vain Facebookissa. Nyt kuulun myös LinkedIniin, Twitteriin ym. palveluihin, joita käytän ainakin viikottain. Blogikirjoittelu mainittakoon mieluisammaksi näistä somen työkaluista, ja blogikirjoittelun toivon jatkuvan aktiivisesti hankkeen jälkeenkin.

Hankkeemme aktiivista hakeutumista verkkoon voi kiittää minun someen tutustuttamisessa. Kohdatessani haasteita matkalla, olen voinut kysyä neuvoa some-velholta, Vyyhdin projektisuunnittelija Jussi Linkolta. Voi kun minulla olisi ollut Jussin kaltainen tietotekniikkaope jo kouluaikana (vaikka en kyllä ikinä ottanut sitä valinnaista tietotekniikkaa..)!

2. Yhteistoiminnallisuus

Yhteistoiminnallisuus on ollut keskiössä hankkeemme toiminnoissa. Vyyhtipeli itsessään on etenkin yhteistoiminnallisuuden menetelmä. Pelimenetelmän (ja oman teatteritaustani) kautta olen huomannut puhuneeni ja toimineeni yhteistoiminnallisuutta lisäävästi viimeisen vuoden ajan. Koko ajan ja joka paikassa. Huomaan, että nykyään puheessani polveilevat sanat, kuten yhteisö, parempi dialogisuus ja yhteistoiminta. Syynä lienee Vyyhti-hanke.

3. Yrittäjyysosaaminen 

Lähes kaksi vuotta olen taistellut yrittäjyyttä ja sen pelottavaa, epämääräistä hahmoa vastaan. Nyt hankkeen loppuessa huomaan pelokkaan pyristelyni viimein lähes loppuneen: olen perustanut yrityksen hankkeen loppuvaiheessa kollegani Susanna Snellmanin kanssa.

Se, mitä olen yrittäjämäisestä asenteesta hankkeen aikana oppinut, on avarakatseisuus yrittäjyyttä kohtaan. Ennen ajattelin kaikkien yrittäjien olevan stereotyyppisesti (anteeksi jo nyt) kokoomuksen kannattajia, myynnin ammattilaisia, ylistressaantuneita, pönömahaisia pukumiehiä. Nyt näkemykseni on laajentunut niin, että voin nähdä yrittäjänä jopa punavihreän taidehörhön, joka on onnistunut tuotteistamaan ideansa myytäväksi yrityksille asti.

Olen alkanut ihailla etenkin yrittäjiä, jotka onnistuvat yhdistämään menetelmillään, palveluillaan tai verkostoillaan ihmisiä monialaisesti. Kun Vyyhdin kolmikulmatavoite (verkostot, yhteistoiminnallisuus ja yrittäjyysosaaminen) minulle ensimmäistä kertaa kerrottiin, en nähnyt näiden kolmen tavoitteen asiayhteyttä lainkaan. Nyt pääni ollessa pitkään Vyyhti-puskassa huomaan, miten nerokkaasti on hankehakemuksen tekijät aikoinaan ideansa yhdistäneet rajoja rikkoen ja aloja yhdistäen. Vyyhti on todella mahdollistanut Frans Johanssonin (2005) Medici-ilmiön eri alojen kesken.

Medici-ilmiöllä tarkoitetaan välimaastoa (2005, 38), jossa luovimmat ideat Johanssonin mukaan mahdollistuvat parhaalla mahdollisella tavalla. Hän kehottaa ihmisiä mahdollisimman usein hakeutumaan välimaastoihin, joissa verkostoituminen ja yhteistoiminnallisuus (eli vyyhtimäiset tavoitteet!) mahdollistetaan eri alojen toimijoiden kesken. Eli luodaan välitila, jossa kaikki on mahdollista.

Yksi Johanssonin välimaasto -esimerkeistä kertoo Peter’s Café -nimisestä paikasta keskellä Azorien saariryhmää ja Atlantin valtamerta.  Paikka mahdollistaa tapaamisen, ehkä yhteisen oluen, eri kansallisuuksien edustajille sijaitessaan välimatkassa keskellä Amerikkaa ja Eurooppaa. Kahvilassa vaihdetaan uusimpia kuulumisia, annetaan aivoille ”ruokaa” kuulemalla uusista ideoista tai hyvistä käytänteistä ympäri maailmaa.

Ja kun tarkemmin ajattelen, olen ollut yrittäjä aina, koska olen ollut freelancer taiteen laajalla kentällä. Suurin askel tuntui kuitenkin olevan se, kun laitoin nimeni paperiin, että olen osakkaana osakeyhtiössä. Maailmani muuttui. Ja vieläpä Vyyhdin myötä.

4. Bonus: Vyyhtimäisyys osana työ-ja arkipäivää

Tänään keskustelimme vyyhtimäisyydestä tiimimme kesken. Ymmärsimme, että osa vyyhtimäisyyttä voi olla myös leikillinen toimintamme, joka on varmastikin saanut aikaan vaikuttavuutta. Leikilliset (ja pelillistetyt, kyllä) toimintamme ovat vaikuttaneet oman tiimimme työhyvinvointiin ja lisäksi myös esimerkiksi kollegoihin samassa toimistorakennuksessa. Hyvässä tai pahassa…

Projektipäällikkömme Susanna on saanut monia hyviä ideoita, joilla on piristetty työpäivää ja lisätty ihan aktiivisesti työhyvinvointia. Olemme hankkeen aikana mm. tehneet smoothieta joka keskiviikko, lankuttaneet tai jumpanneet yhdessä ja erikseen, virponeet pääsiäisenä kollegoille ja osatoteuttajille ja tehneet syvärentoutuksen ruokatunnilla.

Nopea ja hauska noppapeli huomisen syntymäpäivän ohjeistuksena Susannan tekemänä. Samalla saimme taukoliikuntaa, kun juoksimme vihjeitä ympäri toimistoa. Työpäiväkin piristyi kummasti!
Nopea ja hauska noppapeli huomisen syntymäpäiväni ohjeistuksena Susannan tekemänä. Samalla saimme taukoliikuntaa, kun juoksimme vihjeitä ympäri toimistoa. Työpäiväkin piristyi kummasti!

Voisiko Peter’s Caféesta tehdä hyvän käytänteen tai menetelmän myös muualle maailmaan ja pienimuotoisemmin? Niin että jokainen meistä saisi mahdollisuuden kuulla hyvistä käytänteistä eri alojen osaajien seurassa, maittavan ruoan ja juoman ääressä toki. Tässäpä uutta hankeideaa!

Lähde:

Johansson, Frans 2005. Medici-ilmiö. Huippuoivalluksia alojen välimaastossa. Talentum. Helsinki 2005.

t. Sanna

Oudosti pukeutuneet hahmot liikkuivat eräänä päivänä toimistolla kollegoitaan ilahduttamassa...
Oudosti pukeutuneet hahmot liikkuivat eräänä päivänä toimistolla kollegoitaan ilahduttamassa…

 

Mukana Vyyhdissä

Työni Vyyhti-hankkeessa alkoi 17.3.2014 ja se tulee kestämään aina huhtikuun loppuun asti. Lyhykäisyydessään minut palkattiin tutkimaan ja työstämään Vyyhti-hankkeen toiminnot kokoava, selkokielinen fasilitointimenetelmä hankkeen kohderyhmien käyttöön. Myös tämä blogi-kirjoittelu ja tulevan fasilitointimenetelmän julkaiseminen kuuluu toimenkuvaani.

Luonnollisesti työni alkoi tutustumalla Vyyhti-hankkeeseen, sen kohderyhmiin, toimijoihin ja itse Vyyhtiläisiin. Löysin hankkeen omilta sivuilta Leena Unkari-Virtasen kokooman kyselyn, jossa pohdittiin, mitä Vyyhtimäisyys tarkalleen ottaen on. Päällimmäiseksi ominaisuudeksi mieleeni jäi Vyyhtiläisten halu rohkaista itseään kokeilemaan ja tutkimaan uutta. Rohkeutta olla avoin uusille näkökulmille ja muuttuville ympäristötekijöille. Nopeaa reagointia. Tähän kun lisätään myös Vyyhtimäisyydeksi nimetty ominaisuus: avoin, tutkiva mieli epäonnistumiseen; saadaan mielestäni vilpitön, motivaatiota nostava ja tuloksia tuottava työmuoto. Myös epäonnistuminen sisältää työlle merkittävää faktaa – mahdollisia menetelmämuutoksia: ei näin, huomenna toisin; tämä ei toimi; tämä oli epäoleellista; tätä täytyy tarkentaa yms.  Mutta toki epäonnistunut työ pitää realistisesti osata nimetä ja konkretisoida. Pitää osata erottaa, mikä on oleellista epäonnistumista prosessissa, ja mikä vain oman persoonan epävarmuutta ja mielikuvitusta.

”Epäonnistumistaan tulee osata sietää. Ja sitä tulee oppia katsomaan objektiivisesti.”  Tuota kuulee mantran lailla puhuttavan ja hoettavan ihmisten kesken. Niin juuri, mutta onko se helppoa? Miten tulla oikeaksi Virheistä Oppijaksi? Epäonnistumisen sietämisestä ja armollisuudesta itseään kohtaan on varmasti kirjoitettu sen miljardi sivua ja useita opuksia. Ja kaikilla meillä on varmastikin ainakin yksi moinen teos kotona, ainakin jonkin moinen aforismikokoomavihkonen, mistä ammentaa viisautta virheisiin. Miksi niin monta kirjoitettua kirjaa? Eikö se ole aivan helppo ajatus: ole itsellesi armollinen, kaikki mokaa joskus, mikset sinäkin, älä turhia murehdi, hengitä. Eikö tasan yksi kirja riittäisi meille ihmisille kertomaan tuota yksinkertaista asiaa? Miksi aiheesta pitäisi lukea yhtä enempää opusta? Vaan lukeeko niitä kukaan?

Tiedän, helppoa mutkan suoristamista ja kotikutoista… Mutta yhtä kaikki. Tätä miltei Lennon-McCartney tyyppistä ”Kaikki on mahdollista!” -asennetta haluan saada täältä Vyyhdistä kotiinkin. (Ja kenties menen kaupan kautta ja ostan asenteen rinnalle opuksen, jossa Nalle Puh neuvoo minua ihanan etäännetysti oppimaan virheistäni ja elämään niiden kanssa harmoniassa.) Tämä asenne on niin simppeli että sen on mielestäni pakko toimia. Kun yhdistää rohkean tutkimisen ja muuttumisen halun sekä oman työn rakentavan reflektoimisen, saadaan mielestäni messevä kasvualusta mahdolliselle uuden ja mullistavan luomiseen. Kunhan vain päättäväisesti USKALTAA olla läsnä kun virheitä tapahtuu. Se on riskialtista. Se voi olla liian hyvää ollakseen totta. Ehkä liian kilttiä ollakseen toimiva raa´assa maailmassa. Kenties tämä toimintatapa hukkaa hyvää yhteistä aikaa – ehkä asiakkaan erittäin kallista aikaa. Uuden äärellä ja oppiminen syö energiaa, motivaatiota. Se saattaa vaikuttaa epäammattimaiselta.

Ehkä Albert Einsteinin hiukset olivat sotkussa niissä monissa kuuluisissa kuvissa sen takia, kun kaikki ideat ei heti Albertilla kerralla onnistunutkaan? Ehkä hänen teki mieli repiä hiukset irti tyhmästä päästään? Uusi, arvaamaton luo pelkoa, ärsyyntymistä ja kenties fyysistä raivoa.

Mutta ei siihen kuole. Kai? Oppiminen harha-askelista voi kirveltää ja nolottaa, mutta kai sen unohtaa kun käy pokkaamassa Nobel-palkinnon?