Mitä jos pelattaisiin ihan vaan pelaamisen ilosta?

JOHDANTO PELIFASILITOINTIIN -kurssilta on saatu opiskelijan vieraskynäkirjoitus kurssin aiheiden innoittamana.

JOHDANTO PELIFASILITOINTIIN –kurssilla olemme saaneet tehtäväksemme luoda uusia pelejä. Tehtävä tuntuu hauskalta haasteelta, mutta pelin suunnittelun alkuvaiheessa aikuinen minussa alkaa kuiskia korvaani. ”Onko tässä mitään järkeä? Onko palkinto tarpeeksi houkutteleva voittoon? Innostuuko tästä pelistä kukaan?”. Tuo lopputulokseen tähtäävä suorittaja on omiaan tappamaan luovuuden. Ja juuri sitä niin pelin suunnittelija kuin itse pelaaja tarvitsee!

Minulla on takanani pitkä historia lasten parissa työskentelystä. On mahtavaa seurata noiden vesseleiden innostumista uusista asioista. Uusi leikki nähdään uutena seikkailuna ja pelejä pelataan riemulla, vaikkei vielä osattaisikaan sääntöjä.

Eräs aivotutkija on todennut, että lasten kohdalla käytämme sanaa leikki ja aikuisten kohdalla sanaa luovuus. Ne ovat sama asia, sillä molemmat tuovat kaaoksen järjestykseen, tuhoavat ja tuovat mukanaan katastrofeja, sekä kehittävät avaamalla suljettuja järjestelmiä. Molemmat myös tukahtuvat voimakkaassa järjestyspaineessa. Lapsen on tärkeää saada leikkiä ja pelata. Jos leikki ja luovuus kulkevat käsi kädessä, miksemme me aikuiset luovuutta tavoitellessamme antaisi myös itsellemme luvan leikkiä ja pelata ihan vain pelaamisen ilosta?

Meidän tulee antaa itsellemme lupa haltioitua asioista. Rutiineja tulee rikkoa ja koittaa nähdä asioita uusin silmin. Lapsille leikki ja hämmästely on luovuuden edellytys, miksei siis meille aikuisillekin? Aikuinen toistaa jatkuvaa suoritusten sarjaa, jossa tähdätään lopputulokseen. Tämä estää elämisen nauttimisen ja sattumalle antautumisen. Kun juoksemme kiireessä päämäärästä toiseen, asetamme laput silmillemme ja emme elä hetkessä. Moni asia jää näin huomaamatta ja tapahtuma syntymättä. Suljemme ovet mahdollisuuksille. Miksemme kotimatkalla tutun reitin valitsemisen sijaan heittäisikin noppaa ja antaisimme sattuman johdattaa meidät uusiin seikkailuihin?

t. Isa Hänninen, teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelija

Jaa juttu eteenpäin: