JOHDANTO PELIFASILITOINTIIN -kurssilta on saatu opiskelijan vieraskynäkirjoitus kurssin aiheiden innoittamana.

Vyyhdin järjestämän Johdanto pelifasilitointiin-kurssin ensimmäisessä tapaamisessa kysyttiin yksinkertainen kysymys: miksi pelaat?

Pelaan erilaisia pelejä ja jokaiseen on oma syynsä. Pöytälätkä herättää kilpailuvietin, pleikkarin lumilautapeli rentouttaa, pictionary takaa hyvät naurut. Alani puolesta pelaan myös paljon teatteripelejä: tutustumisleikkejä ja lämmittelypelejä, improvisaatio- ja keskittymisharjoitteita. Peli on muotona tuttu opinnoissa, töissä ja kotiarjessa. Joskus pelit pääsevät myös yllättämään.

Haluan rentoutua, antaa ajatusten virrata, kilpailla, voittaa, uppoutua toiseen maailmaan, nauraa ja keskittyä

Sain esikoiseni viime vuonna. Nyt kahdeksan kuukautta vanha vauvani istuu syöttötuolissa rimpuillen ja ruokalusikkaa väistellen. Poika alkaa huutaa ja raivota hetkellisestä antipatiastaan ruokailuhetkeä kohtaan. Jutustelu ei auta. Laulaminen ei auta. Silittely ei auta. Lelun tarjoaminen ei auta. Otan jatsinopat esille.

Heitän pari kertaa noppia ja kirjoitan yksinpelini tuloksia ylös paperille. Vauva hiljenee. Katse kohdistuu noppiin ja kädet lähtevät kurottelemaan valkomustia kuutioita kohti. Keskittyminen on valtavaa. Jatkan noppien heittoa yhdellä kädellä ja sujautan toisella pari soselusikallista pojan suuhun. Ruoka hupenee kuin vahingossa lautaselta. Täydellinen harhautus suoritettu.

Pelaan monista syistä. Haluan rentoutua, antaa ajatusten virrata, kilpailla, voittaa, uppoutua toiseen maailmaan, nauraa ja keskittyä. Ja haluan itkuttomia ruokahetkiä vauvani kanssa. Peleistä on moneen.

t. Helmi Heinonen, teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelija