Pikkuveljeni ollessa noin 5-vuotias, oli minulla tapana huijata häntä tekemään mielekseni asioita ottamalla aikaa kaikesta mahdollisesta mitä hän teki. Hänessä kasvoi kilpailuvietti aikaa vastaan, ja se vietti sai hänet siivoamaan huoneensa, hakemaan minulle kaupasta jäätelöä tai iloksemme vain juoksemaan mahdollisimman nopeasti paikasta toiseen. Veljestäni kehkeytyi nopeasti vikkeläjalkainen fudiksenpelaaja.
Olen ylistänyt pelien jaloutta ennenkin, mutta vasta äskettäin muistin veljeni ja minun lapsuuden ajanottoleikin kuunnellessani brasilialaista Edgard Gouveia Junioria Hub Helsingin tiloissa. Tarkoitukseni oli osallistua työpajaan, jossa pelastetaan maailma pelaamalla. Työpajan vaatimat 12 ihmistä kutistui neljään, joten saimme kolmen tunnin yksityisluennon ja keskustelun pelin sijaan. Olisin pelannut mieluusti, mutta nyt sain kelpo annoksen uskoa omiin peleihini sekä energiaa ja uusia ideoita yhteistoiminnallisuuden jatkuvan tarpeen täyttämisen jatkokehittelyyn.