Viikkokirje viikolla 8-9, 2013

Viikko 8

Viikko oli varsin rauhallinen muun muassa hiihtolomasta johtuen. Uusissa tehtävissä aloittaneet projekti-ihmiset ottivat haltuun tehtäviään.

Maanantaina 25.2.

Reititin -hankkeen kanssa käytiin keskustelua huhtikuisesta opiskelijoiden Bootcamp -tapahtumasta ja Vyyhdin osallistumisesta siihen pelillisyyden muodossa.

Käytiin kertomassa Avire Oy:ssä Vyyhdin yrittäjäaamiaiskonseptista ja fasilitoitiin Vyyhtipelistä demopeli Aviren tiimille.

Valmisteltiin tiistain tietovirtojen hallintaa käsittelevää Sähköistä jumppakerhoa.

Tiistaina 26.2.

Osallistuttiin Vanhankaupungin yrittäjien ja Metropolian kulttuurialan väliseen palaveriin, jossa kartoitettiin erilaisia yhteistyömahdollisuuksia. Ideoitiin muun muassa Vyyhti-projektissa syntyneiden konseptien hyödyntämistä ja juurruttumista Vanhankaupungin yrittäjien jäsenten keskuudessa.

RSS-syötteisiin ja tietovirtojen hallintaan keskittynyt jumppakerho vedettiin läpi hyvällä intensiteetillä.

Keskiviikkona 27.2.

Valmisteltiin torstain Google Docs -jumppakerhoa ja säädettiin wikin päivityksessä rikkoutunutta ulkoasua jälleen askel ehyempään suuntaan.

Tavattiin Shared Gems opiskelijatuottajia.

Torstaina 28.2.

Vyyhti oli esillä Kuohu-lehdessä, joka on Arabianrannan, Toukolan ja Vanhankaupungin -alueen kaupunginosa- ja kulttuurilehti. Lehti on luettavissa verkossa, ja sivulta 7 löytyy Vyyhtipelistä kertova artikkeli.

Sanna valmisteli seuraavalla viikolla alkavaa pelifasilitaattorikoulutusta yhdessä Jori Pitkäsen kanssa.

Valmisteltiin seuraavan viikon jumppakerhoja täydentämällä muun muassa ajan- ja työnhallintajumpan materiaaleja. Vedettiin läpi Google Docs -Sähköinen jumppakerho.

Tavattiin myös Metropolian Valon projektipäällikköä julkaisuasioissa.

Perjantaina 1.3.

Koostettiin esitysmateriaalia ensi viikolla pidettävään Sulautuva opetus & oppiminen eli SULOP2013 -seminaariin. Vyyhti-Jussi on mukana seminaarissa esittelemässä Sähköistä jumppakerho -konseptia.

Saatiin vieraaksi Vyyhdin entinen projektipäällikkö Milla Laasonen.

Koottiin viikkokirjettä ja täydennettiin tuntiseurantoja.

Jaa juttu eteenpäin: