Avainsana-arkisto: lautapelit

Vyyhtipelin matkassa – haasteita Berliinissä

Sanna ja Susanna ovat matkustaneet Berliiniin asettaakseen itsensä ja Vyyhtipelin aivan uusien haasteiden eteen. Peliä on tarkoitus fasilitoida ulkopuolisen fasilitaattorin opastuksella saksaksi. Pelaajana toimii Hochschule für Technik und Wirtschaft (HTW) Berlin.

Vyyhtipeliä on pelattu monenlaisten ryhmien kanssa. Pääasiassa pelikerrat ovat keskittyneet Vyyhti-hankkeen kohderyhmien piiriin mutta pelin mahdollista skaalautuvuutta on havainnoitu järjestämällä muutamia testipelikertoja sekalaisille kohderyhmille.

Pääasiassa Vyyhtipeliä on aina fasilitoinut joko Sanna Ristaniemi tai allekirjoittanut. Pelin ulkopuolista fasilitointia on kokeiltu Sannan vetämissä pelifasilitointiin keskittyvissä kurssikokonaisuuksissa Metropoliassa (TIO-opiskelijoiden kurssi). Tällöin pääsimme seuraamaan pelin muuntautumista ulkopuolisten fasilitaattoreiden käsittelyssä. Ulkopuolisen fasilitaattorin vetämän pelin seuraaminen oli hyödyllistä ja sen kautta todettiin pelin olevan erittäin henkilösidonnainen.

Jatka lukemista Vyyhtipelin matkassa – haasteita Berliinissä

VOL 2: Vielä hieman lautapelien mahdollisuudesta yhteistoiminnallisuuden lisääjänä

Lautapelien lisäksi rakastan listoja. Vietin muutaman unettoman yön hehkuttaessani hiljaa mielessäni pelejä ja niiden hyviä puolia. Koin siis tarpeelliseksi vielä kerran listata syyt sille, miksi lautapelit todella mahdollistavat yhteistoiminnallisuutta mielestäni. Listausjärjestys on satunnainen.

Jatka lukemista VOL 2: Vielä hieman lautapelien mahdollisuudesta yhteistoiminnallisuuden lisääjänä