Lautapelien lisäksi rakastan listoja. Vietin muutaman unettoman yön hehkuttaessani hiljaa mielessäni pelejä ja niiden hyviä puolia. Koin siis tarpeelliseksi vielä kerran listata syyt sille, miksi lautapelit todella mahdollistavat yhteistoiminnallisuutta mielestäni. Listausjärjestys on satunnainen.

1. Kilpailuhenkisyys on luontaista ihmiselle. Siksi kilpailutilanteisiin päätyminen nostaa toisilla sykettä innostuksen takia, toisilla taas jännityksen. Tärkeintä on mielestäni, että reaktio syntyy. Silloin ei voi olla kyse mitättömästä asiasta ja näin pelissä on jo alkuun hyvä odottava vire.
2. Kilpailu saa asettamaan tavoitteet korkeammalle. Suurin osa ihmisistä saa kiksejä voittamisesta ja yrittää panna parastaan, jos jaossa on sijoitus pelissä tai kilpailussa.
3. Säännöt ovat turva. Niin kuin roolihahmo antaa näyttelijälle turvan olla lavalla mitä vain, antaa sääntöjen (ja pelin) puitteissa heittäytyminen pelaajalle mahdollisuuden olla jotain muuta kuin yleensä ehkä on. Esimerkiksi yhteisön jäsen, joka on yleisesti tunnettu hyvin kilttinä ja hiljaisena ihmisenä saattaakin innostuessaan pelissä olla rääväsuu johtaja, joka haluaa voittaa hinnalla millä hyvänsä. Mielipiteet ja ideatkin sanotaan helpommin turvallisessa ympäristössä.
4. Ryhmätyöskentelyn ”pakote” on mielestäni hyvä pakote. Jokaisessa yhteisössä on erilaisia ryhmätyön taitajia. Jotkut nauttivat tiimityöskentelystä paljon, toiset eivät oikein osaa sitä tai he haluaisivat päättää kaikesta itse. Mielestäni jokainen ihminen on kuitenkin kykeneväinen ryhmätyöhön ja siihen on välillä hyvä myös altistaa. Etenkin kun on kyseessä lautapelin turvallinen leikin maaperä.
5. Tittelittömyys antaa vapautta rikkoa totuttuja rajoja. Kun yhteisössä on totuttu, että puheenjohtaja tekee viimeisen päätöksen, niin pelissä asetelma saattaakin olla toinen. Porukan noviisi voi olla uusi johtaja pelin maailmassa.
6. Peli on keskustelun herättelijä itsessään. Jos pelissä ei puhetta tulekaan itse aiheesta (mitä kovin epäilen), niin yleensä se ainakin kirvoittaa keskustelun pelitaktiikoista, huonosta noppatuurista jne.
7. Pelatessa heittäytyy aiheeseen helpommin kuin jäykemmässä keskustelutilaisuudessa. Tämä perustuu mielestäni faktojen ”unohtamiseen” eli siihen, että peli imee mukanaan, vaikka aihe olisikin vaikea tai tylsä.
8. Pakko on paras muusa eli aikaraja ruokkii luovuutta! Itse uskon deadlinen tai tiimalasin määrittelemään aikarajaan. Monet hyvät ideat eivät vaadi vuosien kehittelyä, vaan syntyvät tyhjän pään taktiikalla. Ideoiden kehittely toki vaatii enemmän paneutumista myöhemmässä vaiheessa.
9. Pelaaminen on hauskanpitoa! Ja siitä on ennen kaikkea kyse: hauskanpito ja leikki vapauttavat hyvää fiilistä, joka tuottaa energiaa. Mikä olisikaan parempi ympäristö yhteistoiminnalle kuin se, jossa tunnet olevasi rajaton ja pitäväsi hauskaa hyvässä seurassa?

Pelaamisiin,
Sanna Ristaniemi