Aamuni alkoi tunnetilasta toiseen vaihdellen. Matkalla bussipysäkille ihastelin kaunista luontoa ja talviaamun sarastusta omakotitalojen takana. Kauneus oli pakahduttavaa. Tunsin pakkasesta huolimatta lämpöä. Istuin bussiin, jossa yhtäkkiä olinkin tekemisissä toisenlaisen todellisuuden kanssa. Kello oli vasta hädin tuskin seitsemän.
Bussiin nousi kaksi nuorta naista, joista toiselle bussikuski ojensi puhelimen, johon oli llut juuri puhumassa. Kuski sanoi, että puhelimessa on hätäkeskuksen henkilö ja voiko tyttö ottaa puhelun. Kuski suoritti samaan aikaan työtänsä kuljettajana. Bussin perällä nukkuin sammuneena mies, jota naisen piti mennä herättelemään hätäkeskuksen ohjeiden mukaan. Kuski ei ollut saanut nuorta miestä hereille matkan alkaessa.
Itse katsoin tilannetta ensimmäisen iskun ajan, jonka jälkeen nousin ja kirosin tapahtunutta
Nuori nainen ja hänen ystävänsä menivät herättelemään sammunutta saadessaan samalla ohjeita puhelimitse. Nainen sai herätettyä miehen, josta huomasi heti, että hän oli aivan aineissa. Mies pälyili ympärilleen ja sössötti jotakin. Yritti ulos sulkeutuvista ovista. Ei päässyt. Tästä hermostuneena hän löi naista vatsaan. Nainen meni sykkyrälle ja kaveri yritti auttaa. Mies löi muutaman kovan iskun lisää. Kukaan ei kohottanut kättään hörhön eteen. En minäkään. Osa matkustajista ei edes huomannut tilannetta.
Berliinissä matkamme jatkui torstai-iltana jälleen ”taviksilta” suljettuun paikkaan. Pääsimme seminaari-illalliselle kulkemalla vain turvatarkastuksen läpi International Club of Federal Officeen. Kattoterassilla kokit ahersivat grillin luona jumalaisten ruokien ja tuoksujen kimpussa.
Seitsemännen kerroksen kattoterassilla grillataan herkkuja ja verkostoidutaan. Kuva: Susanna Snellman
Culture and Computer Science -seminaarissa tuntui suurin osa osallistujista olevan joko museotyöntekijöitä (kulttuuri) tai koodari-opiskelijoita (tietokoneet). Verkostoitumisen ja yhteisen kielen löytäminen tuntui aluksi vaikealta Vyyhdin näkökulmasta. Tuntui, että seminaarin väki ymmärsi vain ns. korkeakulttuurin perään. Seminaarin puheenvuorotkin oli rakennettu aiheilla museot, islamin kulttuuri, Shakespearen ajan teatteri ja arkkitehtuuri. Miten me edes esittelisimme itsemme tällaisessa joukossa?
Kieli, jota kaikki ammattialat tuntuvat kuitenkin puhuvan, on yhteistoiminnallisuuden ja verkostoitumisen tarve. Tarve on koko ajan kasvava, koska vain edellä mainittuja kasvattamalla voi saada aikaiseksi tunnettavuutta asiakkaiden ja kumppaneiden joukossa, joka taas kasvattaa parempaa tulosta yritykselle tai yksittäiselle työntekijälle.
Annoimme keskustelussa esimerkkejä pelaamistamme peleistä ja niiden kohderyhmälähtöisestä muokattavuudesta. Olen tehnyt havainnon keskusteluista, joissa kerrotaan Vyyhtipelistä asiaan vihkitymättömille. Kuulijoille syttyy Vyyhtipelistä keskusteltaessa monesti katseeseen sellainen tuike, joka innostuville ihmisille syntyy. Tuo tuike on merkki siitä, että keskusteluyhteys ja yhteistoiminnallisuuden mahdollisuus on syntynyt.
Kun saimme viimein kerrottua juurta jaksain Vyyhtipelistä ja visualisoitua sen verbaalisesti näille yliopisto- ja museovaikuttajille, oli innostus taattu. Vaihdoimme käyntikortteja ja jatkoimme verkostoitumista yhteisen kielen löydyttyä. Puhuimme pelaamisesta mm. yliopistossa ja Tekniikan museossa. Vain aika näyttää, että mihin verkostoitumisemme kyseisenä iltana meidät Vyyhdin nimissä vielä vie!
Raportoimme projektipäällikkö Susanna Snellmanin kanssa suoraan kansainvälisen kuhinan keskuksesta Berliinistä, ilmiöistä, joita havannoimme törmätessämme verkostoitumisen, yrittäjyyden ja yhteistoiminnallisuuden muotoihin.
Sanna ja Susanna tekivät matkallaan myös videopäiväkirjaa verkostoitumisesta. Soho Housessa kuvaaminen oli kiellettyä. Kuva: Susanna Snellman
Matka jatkuu verkostoitumisen erilaisiin käytänteisiin:
2. Seuraava mietintämme koskee Soho Housen kaltaista luovan alan suljettua yhteisöä, johon päästäkseen jäsenehdokas joutuu täyttämään oman kuvallisen hakemuksen ja ansaitsemaan kahden klubilaisen suosittelukirjeen edes hakeakseen jäseneksi. Soho House on lähtöisin Lontoosta vuodelta 1995 ja on levittäytynyt tällä hetkellä myös mm. New Yorkiin ja Berliiniin. Yhteisön klubilaisten määrä on vakio eli edellisen täytyy jättää jäsenyytensä, että seuraava voi päästä sisään. Tämä takaa sen, että klubilla on aina miellyttävän väljää, vaikka olisikin kiireinen ilta.
Jäsenet maksavat jäsenmaksua, joka oikeuttaa palveluiden käyttöön aamuvarhaisesta yömyöhään. Näihin palveluihin kuuluu mm. kuntosali, spa, uima-allas, elokuvateatteri ja miellyttävät baaritilat. Jäsenyys ei ole kallista, eivätkä hinnat klubilla huimaa päätä. Päinvastoin. Lisäksi syömäni omenapiiras oli parasta mitä kuvitella saattaa. En enää voi ikinä leipoa piirasta toiveenani yltää samaan.
Halu päästä tällaiseen luovan alan yhteisöön on tiettävästi suuri. Etenkin eri alojen julkimot ovat varmasti halukkaita viettämään iltaansa rauhassa kamerakännyköiltä ja tunkeilevilta katseilta. Kuvien ottaminen ja puhelimeen puhuminen ovat siis klubilla kiellettyjä. (Tämän takia oli myös vaikea todistaa kotona, että olin todella käynyt paikassa, jossa viime aikoina on nähty esim. George Clooney ja Jared Leto.)
Miten tällaisen luovan alan verkostoitumisen käytänteen saisi käyttöön meille? ”Meillä” tarkoitan kaupunginosa-alueen (esim. Arabianranta) yrittäjiä. Erilaisia sikariklubeja tietysti on Suomessakin, mutta ne on rajattu yleensä menestyvien yrittäjien nautinnoksi. Miten saada aikaiseksi verkosto, johon kuka tahansa kivijalka- tai nettikauppayrittäjä voi päästä olemalla ihan vaikka ”vaan” hyvä tyyppi? Hyvä tyyppi, jonka kanssa halutaan jakaa sama löylyhuone tai jakaa (maailman parhaan) omenapiirakan ääressä ideoita uusista yrittäjyyden mahdollisuuksista.
Vyyhdissä on toki kokeiltu mm. luovan alan yrittäjäaamiaisia. Niissä on toiveena ollut synnyttää jotakin Soho Housen kaltaista yhteisöllisyyttä ja verkostoitumista, joka saa osallistujat tulemaan paikalle uudelleen ja taas uudelleen. Yrittäjäaamiaisissa on toki ollut myös tarkoitus edistää yrittäjien itseohjautuvuutta, jolloin he haluaisivat järjestää aamiaisia itse.
Disruption is a new black, average not good enough – Mohamed El-Fatatry
Vyyhdin Susanna ja Sanna matkustivat Rysä-seminaariin Mikkeliin lokakuussa 2012. Tarkoituksena oli löytää uusia ajatuksia, toimintamalleja ja kontakteja liitettäväksi Vyyhtipelin yrittäjäversioon sekä luovan alan yrittäjyyden kontaktejen muodostaminen Vyyhdille. Seminaari käsitteli luovaa alaa esittelemällä useiden lyhyiden esimerkkejen kautta. Vyyhdille tuttua ja kotoista hankemaailmaa edusti ReadySteadyGo!-hanke. Ensimmäinen päivä avattiin ”virallisten” puheenvuorojen merkeissä, eli alkajaisiksi kuultiin Työ- ja elinkeinoministeriön ja Opetus- ja kulttuuriministeriön puheenvuorot.
Virallisen osuuden jälkeen siirryttiin kuulemaan yritysesimerkkejä otsikolla: kohti uudistuvaa, luovaa taloutta. Yritysesimerkit jatkuivat koko ensimmäisen päivän ajan. Lisäksi pohdittiin eri alojen yhteistyösä syntyviä elämyspalveluita erilaisten esimerkkejen kautta. Toisena päivänä seminaarissa pohdittiin kansainvälisyyden monia kasvoja ja saatiin työkaluja kansainvälistymiseen. Seminaarin parhaaksi anniksi nousi kuitenkin seminaarijärjestelyiden havainnointi Vyyhdin omaa seminaarituotantoa varten.
