Avainsana-arkisto: seminaari

Tavoitteellinen verkkoläsnäolo -seminaarivideo

Julkaisemme 6.11.2013 pidetyn Verkostot ja rajaton yrittäjyys -seminaarin puheenvuorot blogisarjana ohjelman mukaisessa järjestyksessä. Ensimmäisenä vuorossa siis Vyyhti-projektisuunnittelija Jussi Linkolan esitys Tavoitteellinen verkkoläsnäolo:

Kertaukseksi vielä esityksen runkona ollut presentaatio:

Seuraavana vuorossa on Jussi Iipposen pienyrittäjän kansainvälistymistä käsittelevä esitys.

Verkostot ja rajaton yrittäjyys verkossa

Verkostot ja rajaton yrittäjyys -seminaarista on nyt kaksi viikkoa aikaa, joten on hyvä hetki pohdiskella seminaarin verkkonäkyvyyden rakentamista. Voidaan sanoa, että verkko oli seminaarin markkinoinnissa ja viestinnässä ensisijainen kanava, ja siksi on hyvä analysoida hieman, mitä välineitä ja toimintatapoja käytettiin ja millaista aktiivisuutta niillä saavutettiin.

Toiminnan painopisteet ennen seminaaria, seminaarin aikana ja jälkeen mukailivat suurelta osin Shared Gems 2012 -peliseminaarin kokemuksia, mutta tällä kertaa kaikki osa-alueet vietiin uusiin mittoihin.

Jatka lukemista Verkostot ja rajaton yrittäjyys verkossa

Viikkokirje viikolla 46, 2013

Viikko kului mitä suurimmassa määrin viime keskiviikon Verkostot ja rajaton yrittäjyys -seminaarin jälkitöiden ja toipumisen merkeissä.

Maanantaina 11.11.

Rakennettiin Vyyhti-webiin Verkostot ja rajaton yrittäjyys -tulossivua. Tälle sivulle on tarkoitus koota kaikki loppuseminaarin liittyvä aineisto sitä mukaa, kun sitä tulee saataville.

Jatka lukemista Viikkokirje viikolla 46, 2013

Serkukset kuin ilvekset? Teatteriproggis vs. seminaarituotanto

Teatteriproggis ja seminaarituotanto ovat kuin serkuksia keskenään. Tämän totesin ennen h-hetkeä, jolloin olo oli kuin ennen ensi-iltaa teatterissa. Teatterissa olen ollut kokemassa kymmeniä enskareita niin ohjaajan kuin näyttelijänkin roolissa. Seminaarituottajana neitsyyteni vietiin virallisesti vasta viime viikolla ollessani osa Vyyhti-hankkeen lopputapahtuman pientä tuotantotiimiä.

Mitä yhtäläisyyksiä on näissä kahdessa serkuksessa?

1. Tiimin kokoaminen. Jokainen ohjaaja ja vastaava tuottaja tarvitsee ympärilleen osaavan tiimin. Tiimin kokoamiseen toivottavasti pääsee vaikuttamaan vastuuhenkilö itse, jolloin ensemble-työskentely mahdollistuu parhaiten.

2. Molemmista on hyvä rakentaa alusta alkaen tarkka aikataulu, jossa näkyvät deadlinet, tehtäväjako jne.

3. Sekä esityksestä että seminaarista on olennaista olla olemassa käsikirjoitus, joka on runko ”esitykselle”. Runkoa lähdetään muokkaamaan tarpeen mukaan. Dramaturgian hiomiseen kannattaa käyttää aikaa!

4. Esiintyjät ovat tärkeä kiinnitys sisällön muodostamisessa sekä markkinoinnissa. Kenet haluan ehdottomasti mukaan? Kuka tai ketkä ovat vetonauloja?

5. Markkinointi ja tiedotus ovat tuotantojen ytimessä, että paikalle saadaan yleisöä.

6. Budjetissa pysyminen. Mitä pienempi budjetti, sitä enemmän kekseliäisyyttä tarvitaan.

7. Kiire ennen h-hetkeä, jännitys, paniikki.

8. Krapula. Henkinen ja/ fyysinen. Miten tästä eteenpäin? Tyhjyyden tunne. Tunne siitä, että kukaan ei tarvitse minua. Apua, aikataulu on tyhjä!

9. Jälkipuinti on tärkeätä. Mitä opittiin? Miten kehityin? Mitä seuraavaksi?

10. Uusi proggis, uusi tuotanto. Sama alkaa alusta.

Kun to do-lista on done.
Kun to do-lista on done.

 

Tuotantokrapulasta edelleen kärsien,

Sanna

 

Vyyhtipeli levittäytyi laajalti Uudellamaalla

Viime viikolla Vyyhti-hanke huipentui Verkostot ja rajaton yrittäjyys -seminaariin 6.11.2013 Musiikkitalon BlackBoxissa. Vyyhtipeliä pelattiin Uusimaa-viikon kolmena päivänä. Musiikkitalon lisäksi pelejä oli Hyvinkään Willa-kauppakeskuksessa ja Nuuksion Haltiassa.

Mitä tilastoja peleistä jäi käteen? 8 + 4 + 12= 24 pelaajaa. Seuraajia peleille: kymmeniä, jopa satoja. Teemoina Hyvinkäällä olivat hyvinvointi ja kansainvälisyys. Musiikkitalossa pelattiin väitteellä ”Luovuus on yhteiskunnan DNA:ta!”. Nuuksiossa taas tavoiteltiin vastauksia osaamiseen ja koulutukseen. Pelaajina meillä oli mm. liiketalouden opiskelijoita, freelancer-taiteilijoita, konsultti, kansanedustaja, oopperalaulaja, muusikkoja, henkilöstön kehittämisasiantuntija, arkkitehti ja toiminnanjohtajia. Aikamoinen kattaus yhteen viikkoon!

Joukkueet rakentavat pelinappuloitaan Musiikkitalon Vyyhtipelissä 6.11.2013. Kuva: Tuula Palaste-Eerola.
Joukkueet rakentavat pelinappuloitaan Musiikkitalon Vyyhtipelissä 6.11.2013. Kuva: Tuula Palaste-Eerola.

Nuuksion Haltiassa peli kuvattiin netissä katseltavaksi suoraksi lähetykseksi. Katso video tästä. Vyyhtipeli alkaa kohdasta 1:12:17.

 

Viikkokirje viikolla 45, 2013

Seminaariviikkoa, Uusimaa-viikko. Viikko, jota kohti on suunnattu koko syksy. Paljon tapahtumia ja tehtäviä.

Maanantaina 4.11.

Helka painatti Nord Print-painotalossa Kaupunkikulttuurin tuotannon rautalankamalleja Vyyhti-projektin lopputapahtumaa varten.

Viimeisteltiin seminaarin infosivuja, muokattiin ohjelmaa ja lisättiin Twitter-virta ohjelmasivulle. Tavoitteena oli, että tältä yhdeltä sivulta voi seurata ohjelman etenemistä ja verkossa käytävää taustakeskustelua.

Jatka lukemista Viikkokirje viikolla 45, 2013

Tavoitteellinen verkkoläsnäolo -seminaariesitys

Pidin tämän viikon keskiviikkona puheenvuoron Vyyhti-hankkeen järjestämässä Verkostot ja rajaton yrittäjyys -seminaarissa otsikolla Tavoitteellinen verkkoläsnäolo. Esitykseen tiivistyy hankkeen aikana tuotettujen, ammatillista verkkonäkyvyyttä tavoittelevien perehdytysten havainnot. Tässä esityksen kalvot SlideShare-palvelun välityksellä:

Kaikkein tiivistetyintä tietoa kaipaavat voivat selata suoraan kalvoon numero 16, jossa koko asia on yhtenä kuvana.

KreaLab No.1 Tukholmassa – Tavoitteena manifesti

Sanna ja Susanna saivat erikoislaatuisen tilaisuuden osallistua Tukholman Konstakademiessa ensi kertaa järjestettävään kulttuurin ja luovan alan KreaLab No1. -seminaariin 16.-17.10.2013. Järjestäjänä toimi KreaNord ja Ateliersliece, joiden tehtävänä on lisätä alueellista kulttuurin ja luovan alan kehittymistä Pohjoismaissa.

Kaksipäiväiselle seminaarille oli asetettu selkeä tavoite: saada aikaiseksi manifesti, jonka lähettiläinä toimisivat kaikki seminaariin osallistuneet ihmiset omissa maissaan. Manifestia olivat tekemässä Suomesta vain allekirjoittaneet, joten suuri vastuu lankesi vyyhtiläisille saada manifesti oikeasti tapahtumaan koko Suomen mittakaavassa!

Keskiviikkona kuulimme korkeatasoisia puheenvuoroja mm. Ruotsista, USA:sta ja Iso-Britanniasta. Lisäksi saimme olla osallisina ruoanlaittoon, joka tapahtui suomalaisen Antto Melasniemen tiimin voimin. Ruoka pilkottiin raaoista aineksista suoraan silmiemme edessä ja osallistujien toiveet huomioituina.  Menu oli päätetty vasta seminaaripäivänä ja ilman takuuta siitä, että ovatko reseptit edes käyttökelpoisia.

Antto Melasniemi kokkaamassa

Ilta huipentui yhteiseen keskustelufoorumiin syömisen ja viinin lomassa, jonka jälkeen vielä kipusimme Konstakademien yläkertaan. Siellä tila oli kuin mukavat taidepiirien kotibileet, joissa keskustelut jatkuivat luontevasti korkeatasoisten, kansainvälisten vaikuttajien kanssa.

Illan huipennus

Torstaina jakauduimme pienryhmiin tarkoituksenamme saada aikaiseksi 8-10 kohtaa, jotka muuttavat maailmaa ihan konkreettisesti. Tehtävänannossa painotettiin rakenteiden muuttamista ja ravistelua, kykyä katsoa aivan uudenlaisesti. Näissä pienryhmissä jatkoimme keskustelua koko päivän, kunnes iltapäivällä esittelimme manifestimme koko seminaariväelle.

Järjestäjät Jan Åman ja Johan Jörgensson lupasivat kirjoittaa viisi manifestiamme yhdeksi yhteiseksi. Julkaisemme tuloksen ensi viikolla Vyyhdin blogissa.

Nyt lähdemme kotiin. Kiitos Tukholma!

t. Sanna ja Susanna

KreaLab No 1.- Ensi kohtaaminen luovaan yrittäjyyteen Tukholmassa

Tukholmassa ensi kertaa järjestettävä KreaLab No 1. on uudenlainen luovan alan seminaari, joka kokoaa yhteen osaajia eri aloilta aikeenaan kirjoittaa manifesti tulevaisuuden luovuudelle. Seminaari nojaa suurimman antinsa pönötyspuheenvuorojen sijaan laboratoriomaiselle työpajatyöskentelylle, johon on varattu aikaa kolmen 1,5-2 tunnin session verran. Jännittävää!

Tarkoituksemme oli käydä seminaaria edeltävänä päivänä Tukholman keskiaikaisessa museossa tutkimassa lautapelinäyttelyä, joka olikin harmiksemme (ja nettisivun tiedoista poiketen!) jo loppunut kyseisessä museossa. Päädyimme kuitenkin harhailemaan kaupungilla pohtien yrittäjyyttä ja että mikä tekijä yhdistää kaikkia Vyyhti-hankkeen kohderyhmiä.

Jatka lukemista KreaLab No 1.- Ensi kohtaaminen luovaan yrittäjyyteen Tukholmassa

Viikkokirje viikolla 40, 2013

Jo lähes totuttuun tyyliin on myös viikko 40 sisältänyt runsaasti erinäisiä projektityön käänteitä.

Maanantaina 30.9.

Tiedotettiin Verkostot ja rajaton yrittäjyys -seminaarista sosiaalisen median kanavissa ja lisättiin seminaarin infosivuille taustakanavatiedot ja yhteystiedot paremmin näkyviin. Nostettiin ajankohtaisia tapahtumia esiin Vyyhti-webin etusivulle.

Jatka lukemista Viikkokirje viikolla 40, 2013

Viikkokirje viikolla 38, 2013

Jälleen yksi tapahtumatuotannontäyteinen Vyyhti-viikko on takana. Muitakin toimintoja on tosin ehditty tekemään yllin kyllin.

Maanantaina 16.9.

Tavattiin Metropolian Kamu-hanketta Vyyhtipeliin ja pelillisyysasioihin liittyen. Tapaamisen pohjalta syntyi idea pelillisyyttä työssään käyttävien hankkeiden määrän ja tulosten kartoittamisesta. Palaverimuistio löytyy Vyyhti-wikistä. Pidettiin Metropolian tiimin kesken tilannekatsausta pienen tiimipalaverin muodossa. Pohdittiin mahdollisia Vyyhti-hankkeen jatkoprojekteja.

Jatka lukemista Viikkokirje viikolla 38, 2013

Viikkokirje viikolla 36, 2013

Jos oli edellinen viikkokin työntäyteinen, niin tämä vie voiton siitä. Paljon toimintaa sattui osumaan kuluneen viikon päiville:

Maanantaina 2.9.

Rakennettiin loppuseminaarin infosivustolle täydentäviä osioita ja suunniteltiin oppimistehtävää Metropolian Lyhtyviikolla (intensiiviopintoviikko) toteutettavaan Vyyhti-päivään. Tehtiin hanketiedotusta sosiaalisen median kanavissa.

Jatka lukemista Viikkokirje viikolla 36, 2013

Vyyhdin syksy 2013

Vyyhdin loppuseminaarikonsepti pitää sisällään varsinaisen Verkostot ja rajaton yrittäjyys -seminaarin lisäksi myös muuta mielenkiintoista toimintaa. Yrittäjän päivänä 5.9. juhlitaan yrittäjiä kahden eri tapahtuman voimin ja sosiaaliseen mediaan avataan Creative Q&A -nimeä kantava minimentorointipalvelu.

Vyyhti julkaisee syksyn aikana myös ääniartikkelikokoelman, jonka sisältö koostuu myöhemmin ilmestyvien pidempien artikkeleiden tai raporttien lyhennelmistä ja muista teksteistä Vyyhdin taipaleelta. Yksittäiset lyhyet artikkelit julkaistaan blogikirjoitusten yhteydessä syksyn aikana. Varsinainen pitkä kokoelma julkaistaan Verkostot ja rajaton yrittäjyys -seminaarissa 6.11, jolloin kokoelmasta lohkaistua tiivistelmää on mahdollista kuunnella Black Boxin lämpiössä koko seminaaripäivän ajan. Artikkelien äänituotannon on toteuttanut helsinkiläinen Silencio Oy. Ääniartikkeleiden tuotantoakin käsittelevä Silencion puheenvuoro kuullaan Vyyhdin loppuseminaarissa.

Vyyhti avaa Facebookkiin syksyn aikana myös Creative Q&A -palvelun, jossa yrittäjiksi aikovat kulttuurin ja luovan alan opiskelijat sekä jo yrittäjiksi ryhtyneet henkilöt saavat mahdollisuuden kysyä mitä tahansa yrittäjyyteen liittyvää oman alansa konkareilta. Palvelu toteuttaa aivan uudenlaista ja reaaliaikaista minimentorointia ja sen mentorit paljastetaan syksyn aikana Vyyhdin nettisivuilla. Q&A -palvelua on Vyyhdissä toteuttanut Metropolian kulttuurituotannon koulutusohjelmassa opiskeleva Tomas Ruuhisalmi yhteistyössä hankkeen toimijoiden kanssa.

Yrittäjäpäivää juhlitaan kahden eri tapahtuman voimin: Vyyhdin yrittäjäaamiaiskonseptia kokeillaan iltapalana yhteistyössä Made in Kallion kanssa ja Sanna Ristaniemi peluuttaa Vyyhtipeliä Vanhankaupungin yrittäjien järjestämässä yrittäjäpäivässä, joka järjestetään Pop Jazz opiston salissa.

Opiskelijoille suunnattu Metropolian kulttuurialan Lyhty-viikko saa sisältöä Vyyhdin omasta luentopäivästä, jossa kuullaan kahta käsityöalan mestaria: Kultaseppämestari Tarkkasta sekä Kultaajamestari Snellmania. Mestarit pitävät yhteisen luennon oman osaamisen jakamisesta, mestari-kisällityöskentelystä sekä luovan alan yrittäjyydestä. Luentopäivässä kuullaan myös Yhteismaa ry:n luento yhteisömanageroinnista. Yhteismaa on tuttu esimerkiksi Siivouspäivän perustamisesta ja organisoinnista.

Vyyhdin osatoteuttajana toimiva Hub Helsinki järjestää syksyn aikana hankkeen piiriin kuuluvaa toimintaa, josta tiedotetaan myöhemmin Vyyhdin internetsivuilla.

 

Vyyhdin syksy