Aihearkisto: Kulttuuri

Nämä sisällöt liittyvät kulttuuriin ja luovaan alaan.

Luovan työn tekijä // parfymööri Max Perttula

Minua kiehtovat luovat ihmiset. Miettikääs hetken, että miten tyhjä ja ”bulkki” tämä maailmamme olisi, jos luovia tekijöitä ei olisi olemassa. Toisaalta yhteiskuntamme voisi muistuttaa myös George Orwellin luomaa visiota (Vuonna 1984), mikäli meitä yritettäisiin merkittävästi rajoittaa ajattelussa. Luova tekeminen / ajattelu ei sinänsä tunne rajoja, sitä on kaikkialla. Jopa niinkin ”tylsät” tyypit kuin kirjanpitäjät sen osaavat, siis luovan ajattelun. Vai ettekö muista enää konkurssiin mennyttä yhtiötä nimeltään ENRON? Taisi konkurssissa olla kyse nimenomaan luovasta tavasta toteuttaa ja tulkita kirjanpitolakia. Tämän jälkeen koko luovan kirjanpidon käsite sai ihan uuden merkityksen globaalissa mittakaavassa.  

Intohimoni ei ole missään tapauksessa kirjanpidossa tai taloushallinnossa, tykkään kuitenkin yhteiskunnan laajasta tarkkailusta. Mihin olisi relevantti vetää raja, kun keskustellaan luovasta tekemisestä? Minulle luova tekeminen merkitsee ennen kaikkeaan ihmisiä, jotka kehittelevät ”omia juttuja”, toteuttavat itseään ja luovat uutta. Yleensä luova tekeminen mielletään muotoilijoiden omaksi jutuksi, onhan se helpointa nähdä sitä kautta. Myös muusikko, vaatturi, kultaseppä tai vaikkapa parfymööri ovat luovia tekijöitä.


Mysteerinen Max Perttula

Harva meistä tietää, että maastamme löytyy ihka oikea hajuvesien tekijä, eli niin sanottu parfymööri. Luin joskus vuosia sitten City-lehdestä jutun viitasaarelaisesta ”outolinnusta”, joka oli jo nuorena poikana hurahtanut kosmetiikkatuotteisiin. Itse olen miesten tuoksujen suurkuluttaja ja juttu parfymööristä on jotenkin jäänyt kummittelemaan alitajuntaani. Tein alkuviikosta hieman taustatutkimusta tästä kyseisestä herrasta, joka on siis perustanut oman hajuvesilaboratorion ja työstänyt suuren määrän kaupallisia tuoksuja. Viime vuoden puolelle Max Perttula paljasti Ylen PS-ohjelmassa luoneensa erittäin kalliin tuoksun, jota lähtee markkinoimaan Venäjän maksukykyisille kuluttajille.

Max Perttulan työ parfymöörinä on hyvin taiteellista. Työssä täytyy hallita kemian lisäksi myös luovat ja intuitiiviset puolet. Nenä ja tuoksumuisti ovat tärkeimmät työvälineet ja ne mahdollistavat maisemien, tilanteiden ja yksittäisten tuoksujen rekonstruoinnin. Max kertoo nettisivullaan, että hienon tuoksun luominen on ikään kuin eräänlaista ”selvännäköisyyttä”, jolloin parfymööri aistii valmiin tuoksun mielessään, ennen kuin aloittaa sen suunnittelutyön. On tilanteita, jolloin visio on niin selkeä ja vahva, että tuoksu syntyy tunneissa, mutta joskus tuoksun luomiseen saattaa kuitenkin kulua viikkoja, kuukausia tai jopa vuosiakin. Työssä täytyy olla hyvin kärsivällinen, järjestelmällinen ja ”luova hulluus” on ihan ehdoton, jotta pystyy luomaan jotakin uutta ja uniikkia. Psykologia liittyen tuoksujen aistimiseen ja niiden luomiin mielikuviin on myös tärkeä osa työtä.


Lapsuus, nuoruus ja viikset

Max Perttula kertoo olleensa rutiköyhä koko ikänsä ja uhranneensa kaiken tuoksuvalle unelmalleen. Perheen mukana Ruotsista paluumuuttaneen pojan alkuaika Suomessa oli helvettiä: häntä kiusattiin puutteellisesta kielitaidosta ja ääntämyksestä, ulkonäöstä ja kodin köyhyydestä. ”Ja sitten vielä harrastuksena oli kosmetiikka!” Kiusaaminen kasvatti kuitenkin sisua ja riippumattomuutta, ”yksinäisen suden mentaliteettia”. Sisukkuutta painotti myös isä, jolta Max omaksui isänmaallisen ”Suomi-äijä-asenteen”.

Max Perttula

Elämänsä pahimpana virheenä Max pitää sitä, että kertoi muille homoseksuaalisuudestaan vasta 26-vuotiaana. Hän peitti suuntautumisensa biletyksellä, kulutti hirmuiset määrät alkoholia ja näytteli heteroa. Mielessä oli muuttaminen jonnekin kauas, ja mielessä pyöri itsetuhoisiakin ajatuksia. Tultuaan kaapista ulos hän huomasi pelänneensä asiaa turhaan: perhe suhtautui asiaan loistavasti, ja kavereita tuli jopa enemmän.

Max on ylpeä viiksistään ja rakastaa nahkavaatteita, koska ne sopivat hänelle, tuoksuvat hyvältä ja ovat provokatiivisia. Hajuvesien ohella hän on tehnyt musiikkia ja omia musiikkivideoita, veistoksia ja maalauksia, suunnitellut koruja ja vaatteita ja toiminut omien tuotteidensa mallina. Max on saanut moniaista yrityksistään negatiivistakin palautetta mutta myös valtavasti kannustusta. Kappale Kylähullu jousimies kertoo tekijästä itsestään: hän hyppää ”hälläväliä-innolla” eri projekteihin muiden mielipiteistä välittämättä. ”Ja kaikista tuotoksista näkyy, että mulla on ollut hauskaa niitä tehdessä.”

Lähde: YLE / Jukka Lindfors

 

Suomessa ei tällä hetkellä ole kuin yksi parfymööri, Max Perttula. Koko maailmassa heitä on ainoastaan muutamia satoja, jotka työskentelevät perinteisin menetelmin.

Max Perttulan tuotteisiin voi tutustua tarkemmin hänen hajuvesiyhtiönsä nettisivuilla:
www.maxjoacimcosmetics.com

 

Nikita Gavrilenko
projektisuunnittelija // Vyyhti-hanke
tuoksujen suurkuluttaja

Nuori ja lupaava taiteilija loi lumoavan näyttelyn

Metropolian graafisen suunnittelun toisen vuoden opiskelija Johanna Lumme avasi lumotut metsäneläimet nimisen taidenäyttelynsä Pitäjänmäen kirjastossa. Tarjolla oli lämmintä, taidokasta ja suloista taidetta. 

Johanna Lumme on alunperin itseoppinut taiteilija, jota kiehtoo sadut, tarinat, elokuvat ja lasten piirretyt. Taiteilijan teoksissa näkyy Ranskassa lapsena käyty maalauskoulu, ranskalaiset maalaismaisemat ja suomalainen metsä.  Taiteilija on piirtänyt ja maalannut niin pitkään kun muistaa ja on erikoistunut öljyvärimaalauksiin ja sarjakuvien piirtämiseen. Pitäjänmäen kirjastossa on nähtävillä akvarellimaalauksia taiteilijan Kalle Kani -sarjakuvakirjoista. Vasta 22-vuotiaan taiteilijan teoksissa talvinen metsä näyttäytyy seikkailuna. Töitä on mukava katsella ja ne vievät katsojan hetkeksi takaisin lapsuuden satumaisemiin. Näyttely soveltuu erinomaisesti kaikille aikuisille ja lapsille. Suosittelen.

Johanna Lumme taidenäyttelynsä avajaisissa 26.11.2012 Pitäjänmäen kirjastossa

Lumotut metsäneläimet -näyttely kirjastossa 26.11. – 22.12.2012

Pitäjänmäen kirjaston monitoimitilassa on esillä Johanna Lumpeen akvarelli- ja tussipiirustusnäyttely pienistä metsäneläimistä. Esillä on myös sarjakuvakirjaset Kalle Kani valmistautuu talveen ja Kalle Kani ja talvi, jotka kertovat näyttelyn tarinan.

Leikkisät piirroshahmot ovat syntyneet luonnon inspiroimana. Innostus töiden tekemiseen kumpuaa lapsuudesta ja lapsuuden maisemista Ranskan maaseudulta sekä Itä-Suomen metsistä ja järvistä. Johanna siirtää leikkimielisyyden kuviinsa ja antaa katsojan viipyä lapsuuden ihanissa huolettomissa päivissä.

 

http://johannalumme.nettisivu.org/sarjakuvat/kalle-kani-ja-talvi/

www.facebook.com/JohannaLummeArtist

Wärk:fest rakentaa uudenlaista yhteistoiminnalisuutta

Kummallisia kojeita, uusia ajatuksia ja mahdolliseen maailmanloppuun valmistautumista Kaapelitehtaalla.

Kaapelitehtaalla 20.-21.10.2012 ensimmäistä kertaa järjestetty Wärk:fest kokosi yhteen satoja Wärkkääjiä. Kaapelitehtaan ovella tapasin tapahtuman tuottajan, aina niin iloisen ja positiivisen Nuppu Stenrosin. Nuppu kertoi Wärk:festin olevan tapahtuman kulkuun oikein tyytyväinen. Yhteistoiminnallisuuden, itse tekemisen ja kierrättämisen teemat toteutuivat hienosti tapahtumassa ja mitä kummallisimmat Wärkkääjien taidonnäytteet nostivat esille monenlaisia eri teemoja maailmanlopusta yhteisöviljelyyn.

Jatka lukemista Wärk:fest rakentaa uudenlaista yhteistoiminnalisuutta

Marginaalissa on hyvä olla, totesi Kari Aalto elokuva-alan ammattilaisseminaarissa

Artova Film Festivalin yhteydessä 8.9.2012 Vyyhti ja Suomen Elokuvakontakti ry järjestivät ammattilaisseminaarin otsikolla Marginaaleja – onko niitä? Paneelikeskustelun kantava teema oli, mitä marginaalit ovat elokuva-alalla.

Keskustelua moderoi Elina Rislakki, Suomen Elokuvakontakti ry:stä

Panelisteina toimivat
Zagros Manuchar, elokuvantekijä Irakin Kurdistaniasta. ”Salpa” julkaistaan 2012.
Tuomas Parviainen, itseoppinut käsikirjoittaja, ”Ja saapuu oikea yö” (2012).
Satu Kankkonen, Vinokino-elokuvafestivaali.
Kari Aalto, Lyhty ry. Pertti Kurikan Nimipäivät -laulusolisti ja Kovasikajuttu -elokuvan näyttelijä.

Jatka lukemista Marginaalissa on hyvä olla, totesi Kari Aalto elokuva-alan ammattilaisseminaarissa

Kunniamaininta nuorelle elokuva-alan yhteistoiminnallisuuden rakentajalle ja keskustelua marginaaleista AFFissa 8.9.2012

Vyyhti haluaa juhlia elokuva-alan yhteistoiminnallisuutta ja sen kehittämistä luovuttamalla kunniamaininnan nuorelle yhteistoiminnallisuuden rakentajalle. Kunniakirja on osa Artova Film Festivalia (AFF)  ja julkistus tapahtuu palkintonäytöksessä 8.9.2012 kello 20:00 alkaen.

Elokuva-ala hyötyy avoimuudesta, jakamisesta ja yhteiseen hiileen puskemisesta. Tämän vuoden palkinnon saaja on omalla toiminnallaan edesauttanut uudenlaisen yhteisön syntymistä ja levittänyt ympärilleen positiivista ja eteenpäinpyrkivää yrittäjämäistä asennetta.

Jatka lukemista Kunniamaininta nuorelle elokuva-alan yhteistoiminnallisuuden rakentajalle ja keskustelua marginaaleista AFFissa 8.9.2012

Ari Pulkkinen at Shared Gems 2012

Our third Keynote Speaker from Shared Gems 2012 Game Seminar is Ari Pulkkinen, the man who is behind many well known game sound designs and compositions. We strongly advice you to listen what he has to say if you are interested in game and sound development.

Ari Pulkkinen’s Keynote at Shared Gems 2012

Ari’s interview

Next week will be last in our Keynote introduction series. Then you will meet Giuliano Cremaschi, an experienced game developer and this time he’ll share is experience about gaming startups.

Samuli Snellman at Shared Gems 2012

On our second Shared Gems 2012 speaker video we bring you mr Samuli Snellman. Samuli is an experienced game developer and his specialities are art direction and graphic production for social and mobile games.

Samuli Snellman’s Keyote at Shared Gems 2012

Samuli’s interview

Next week we’ll introduce to you mr Ari Pulkkinen.

Vyyhti Artova Film Festivaaleilla

Vyyhti ja Elokuvakontakti ry tuottavat Artova Film Festivaalin (AFF) yhteyteen avoimen ammattilaisseminaarin nimeltä Marginaaleja, onko niitä? Seminaari tarkastelee erilaisten marginaaliryhmien positioita kotimaisen elokuvateollisuuden näkökulmasta.

Lisäksi Vyyhti tulee jakamaan ensimmäistä kertaa kunniamaininnan nuorelle elokuva-alan yhteistoiminnallisuuden rakentajalle. Kunniamaininnan saaja julkistetaan voittajanäytöksen  yhteydessä lauantaina 8.9 kello 20:00 alkaen.

Jatka lukemista Vyyhti Artova Film Festivaaleilla

Projektisuunnittelijan muisteloita ensimmäiseltä vuodelta Vyyhdissä

Aloitin Vyyhdissä projektisuunnittelijana syyskuussa 2011. Siitä eteenpäin onkin ollut aikamoista tykitystä. Positiivisessa mielessä.
Työtehtävät muotoutuivat tiimissä nopeasti niin, että kaikkien erityisosaaminen saatiin helposti käyttöön ja työn tekeminen on ollut mielekästä ja kiivastahtista. Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea, apua saa pyytää ja on täysin ok myös opetella uusia asioita. Hanketyö on sinänsä kiitollista, että uusia kaavoja voidaan luoda uuden porukan kesken ja asioihin voi reagoida nopeasti. Hanketyön suurena haasteena näen jatkuvuuden: miten hankkeen aikana hyviksi havaitut ja toimivat toimintamallit saa elämään vielä hankkeen päättymisen jälkeen?

Jatka lukemista Projektisuunnittelijan muisteloita ensimmäiseltä vuodelta Vyyhdissä

Yhteistoiminnallisuutta ruohonjuuritasolla

Teatteri-ilmaisun ohjaaja Veli-Pekka Koho ja nuori näyttelijän alku Jenna ennen esityksen alkua

Olin eilen seuraamassa Pitäjänmäellä toimivan nuorten Miks-ryhmän valmistamaa huikeaa teatteriesitystä nimeltä Karkauspäivä. Mielenkiintoiseksi esityksen seuraamisen teki se, että ryhmä oli valmistanut esitystään jo muutaman vuoden ajan itsenäisesti ja ryhmä koostui ala-asteen 4-6 luokkalaisista lapsista ja nuorista. Käsikirjoitus, lavastus, puvustus, valaistus ja äänisuunnittelu oli kokonaan esiintyjien itsensä käsialaa. Puhumattakaan hienosta kanttiinitarjoilusta.

Jatka lukemista Yhteistoiminnallisuutta ruohonjuuritasolla

Luovuus syttyy -foorumi 17.10.2011

Metropolia Ammattikorkeakoulun kulttuurin ja luovan alan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeet järjestävät yhteisen foorumin maanantaina 17.10.2011. Foorumi pohtii ratkaisuja, miten vastata tulevaisuuden työelämän haasteisiin. Mistä yhteisön jäsen löytää voimaa uudistua? Millä tavoin kulttuuri- ja taideosaaminen voi toimia uudistavana voimana?

Foorumilla puheenvuorojen kautta kiteytettiin ajatuksia eri näkökulmista.

Jatka lukemista Luovuus syttyy -foorumi 17.10.2011

Kohtasin yrittäjän

Levyllinen luovuutta
Musiikkibisnes voi olla tätäkin

Jumituin toimistolle päivittämään nettisivujamme. Opiskelija pyysi apua tulostamisessa. Autoin. Tuli puheeksi hänen tulosteensa. Levynkansi. Opiskelija itse osoittautui artistiksi. Kaveriporukalla pyörittävät omaa julkaisutoimintaa. Näin repullisen CD-levyjä ja C-kasetteja, menossa klubille myyntiin. Digitaalinen jakelu ei kuulemma oikein kiinnosta. C-kasettia on vaikeampi digitalisoida kuin CD-levyä, kertoi. Tuotekatalogikin on, käsin leikattu ja liimattu. Postittelevat tilaajille tuotteita ihan itse. Toiminimi riittää. Fiilispohjalta tekevät, koska tykkäävät siitä. Kannatti jäädä myöhään toimistolle ja auttaa opiskelijaa.

Ai mikä firma? Blue Phantoms & Ghetto tyylit – käy tutustumassa täällä.

Yhteisöllistä taidetta sarjakuvan muodossa

Sarjakuvaakin voi tehdä yhteisöllisesti. Esimerkkinä ”11”, joka esittelee yksitoista tarinaa. Sarjakuvat on kirjoitettu ja piirretty yhteisöllisesti kevään 2011 aikana. Tarinat ideoitiin, kirjoitettiin ja piirrettiin yhdessä viikottaisissa tapaamisissa ja verkkokeskusteluissa.

Jatka lukemista Yhteisöllistä taidetta sarjakuvan muodossa